Arkisto

Pohdintaa: Mikä on nuorisotyön rooli mediakasvatuksessa?

16. syyskuu 2013

Verke on ollut kuluvan vuoden aikana mukana useissa erilaisissa mediakasvatusta käsittelevissä tilaisuuksissa ja työryhmissä. Yhtenä konkreettisena tuloksena näistä ryhmistä voidaan mainita mediakasvatukselle asetetut suuntaviivat vuosille 2013-2016. Eri toimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen yhteydessä olemme kuitenkin huomanneet, että mediakasvatus on käsitteenä hyvin laaja ja ajatukset käytännön toiminnasta vaihtelevat paljon.

Mediakasvatuksen määritteitä on monia ja aihetta voi lähestyä hyvin erilaisista suunnista. Mediakasvatuksen suuntaviivat -dokumentissa mediakasvatus nähdään keskeisenä osana nuorisopolitiikkaa. Mediakasvatuksen kautta luodaan perusta osallisuudelle, vaikuttamiselle ja yhteiskuntaan kiinnittymiselle (s.10). Mediakasvatuksen katsotaan olevan ennen kaikkea käytännön toimintaa (s. 23) ja nuorisotyö nähdään keskeisenä toimijana mediakasvatuksen kentällä. Nuorisotyöntekijältä edellytetään käsitystä siitä, mitä on hyvä mediakasvatus.

Nuorisotyössä mediakasvatusta tapahtuu kaksitahoisesti. Toiminnallista mediakasvatusta tapaa erikoistuneissa ja pienryhmätyöskentelyyn perustuvissa mediatoiminnoissa. Näissä toiminnoissa nuorella on mahdollisuus paneutua median teemaan syvemmin ja oppia medialukutaitoa käytännön toiminnan kautta. Tämän ulkopuolisessa nuorisotyössä mediakasvatus jää hyvin usein valistuksen tasolle ja painottuu liikaa tietoturvaan, tekijänoikeuksien noudattamiseen sekä siihen, mikä on hyvä netiketti. Kärjistetysti voisi sanoa, että mediakasvatus ei ole nuorisotyössä niinkään kasvatuksellista, vaan lastensuojelullista: siitä on muodostunut nuorten varoittelua ja suojelua medialta. Samankaltaisia havaintoja on esitetty muuallakin. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 28.8.2013 todetaan, että ”suojeluhenkinen mediakasvatus on lähtökohdiltaan hiukan samanlaista kuin vesikriittinen uimakoulu”. Samankaltaisesti Nuorisotutkimusseuran julkaisemassa kannanotossa mediakasvatuksen suuntaviivoihin liittyen todetaan, että ”…tiedollinen pohja on tärkeä mutta ei riittävä näkökulma. Elämä audiovisuaalisessa mediayhteiskunnassa ei ole vain tiedollinen tai rationaalinen seikka vaan vahvasti emotionaalinen ja kokemuksellinen, sisältäen paitsi toiminnallisia ja ajattelun kykyjä, myös tunteita ja mielikuvia.”

Valistushenkinen mediakasvatus on lisäksi luonteeltaan passiiviseen, kuluttajamaiseen mediankäyttöön ohjaavaa, eikä se ole linjassa nuorisolain hengen kanssa. Nuorisolaki määrittelee nuorisotyön nuorten oman ajan käyttöön kohdistuvana, aktiivisen kansalaisuuden edistämisenä ja nuoren sosiaalisena vahvistamisena sekä nuoren kasvun ja itsenäistymisen tukemisena. Nuoren kasvu ja itsenäistyminen aktiiviseen kansalaisuuteen tapahtuu nykyisin vahvasti medioituneessa yhteiskunnassa. Oppiakseen ns. ”uimaan” tämänkaltaisessa mediakylläisessä yhteiskunnassa on pohdittava, kerrommeko että veteen voi hukkua tai että siihen liittyy riskejä vai pyrimmekö mieluummin tiedon lisäksi mahdollistamaan taitoja ja kokemuksia siitä, miten pysyä ”pinnalla”, sukeltaa syvyyksiin ja nauttia sen elementin riemuista, pelleillä jopa hyvässä uimaseurassa. Tätä edesauttaa se, että kasvattaja ymmärtää myös oman kokemuksen kautta, millainen tämä medioitunut yhteiskunta on ja mikä median rooli on siinä?

Mediasta ja yhteiskunnasta

Media on pieni sana, mutta pitää sisällään paljon erilaisia merkityksiä. Yhtäältä se on jokin informaatiota sisältävä esine tai asia, kuten vaikkapa muistitikku tai savitaulu. Toisaalta, sillä tarkoitetaan erilaisia mediasisältöjä, kuten tekstiä, kuvaa, ääntä, videota, animaatiota, hypertekstiä tai peliä. Mediaa ovat lisäksi ne teknologiat, jotka kuljettavat sisältöjä, kuten perinteiset televisio ja radio sekä uudeksi mediaksi kutsutut internet ja world wide web. Media voidaan lisäksi nähdä ihmisen ajatuksen laajentumana: Oman ajattelun välittäminen tarvitsee viestinnällistä osaamista siihen, että viestisisältö välittyy hyvin ja että sen sanoma ymmärretään oikein. Toisaalta, muiden lähettämien viestien ymmärtäminen edellyttää ymmärrystä ja erilaisia lukutaidon lajeja. Nyky-yhteiskunta on laajentunut kasvokkain käytävästä, ei-medioituneesta, kommunikaatiosta myös medioituneisiin tiloihin ja siellä käytävään viestintään. Medioituneessa ympäristössä viestintä on erilaisia mediasisältöjä hyödyntävää: voidaan viestiä käyttämällä tekstiä, kuvaa, ääntä, videota, hypertekstiä tai muuta interaktiivista mediaa. Se vaatii nuoriso-ohjaajalta näiden sisältöjen ymmärtämisen lisäksi osaamista niiden tuottamisessa ja hyödyntämisessä. Näissä yhteyksissä puhutaan medianlukutaidosta, ja kun puhumme uusmediasta, on keskusteluun noussut termi ”uusmedialukutaito”. Medialukutaito on ehkä terminä kuitenkin liian passiivinen; ikään kuin riittäisi, että opetetaan lukemaan muiden tekemää informaatiosisältöä. Nuorisotyössä kaivattava mediatyö voisi olla käsitteellisesti enemmän ns. mediakirjoitustaidon kehittämistä. Vaikka mediakasvatus ja medialukutaito pitävät itsessään sisällään myös median tuottamisen taitoja, olisi termi retorisesti osoittamassa siihen suuntaan, millaisia tavoitteita nuorisotyössä tulisi edistää. Mediakirjoitustaidon tarve liittyy lisäksi nykyisen yhteiskunnan tilanteeseen sekä median ja teknologian rooliin siinä.

Bloggaaja ja aktivisti Cory Doctorow piti Assemblyssä viime elokuussa puheenvuoron, jossa hän totesi, että elämme tietokoneiden täyttämässä maailmassa. Mikäli kaikki tietokoneet kytkettäisiin pois päältä, nykyinen yhteiskunta romahtaisi. Rahaliikenne, tietokannat, talojen ilmastointi ja lämmitys toimivat pitkälti tietokoneiden avulla. Doctorowin mukaan lentokoneen parempi nimitys olisi lentävä tietokone, koska se kuvaa sitä, kuinka paljon ympäristöt ovat tietokoneistettuja. Arjessa käyttämämme mediasisältö sekä kommunikaatio verkon ympäristöissä ei olisi mahdollista ilman tietokoneita – älypuhelin, tabletti tai yleistietokone on laite, jolla tätäkin tekstiä luetaan. Tietokoneet ovat ympärillämme, taustalla, näkymättömissä, mutta silti suurin osa nykyisestä yhteiskunnasta on riippuvainen niistä.

Laitteiden lisäksi keskeinen nuorten käyttämä ja omaksuma tietosisältö tulee pitkälti digitaalisen median muodossa, digitaalisten laitteiden välittämänä. Medioituneet verkottuneet tilat ovat nuorille keskeinen näyttämö sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja identiteetin muodostumisessa, ja ne muodostavat keskeisen ympäristön osallistumisen ja oppimisen kannalta. Ne ovat jopa keskeisempiä kuin formaalit, aikuisten auktoritatiivisesti ohjaamat tilat. (Ito ym. 2010, 14 – 26) Tämä on huomattu myös kasvatusalan kirjallisuudessa. Juha Suoranta kirjoittaa (2003, 8), että kasvatuskenttä on laajentunut median alueelle ja että mediakulttuuri on nyt keskeisempi kasvattaja kuin perinteiset kasvatusinstituutiot. Nuorisolaissa todettava nuorisotyön määritelmä nuoren osallisuuteen, itsenäisyyteen ja yhteiskunnan jäseneksi kasvattamiseen tukemisesta ei ole mahdollista laadukkaasti ja kokonaisvaltaisesti ilman kasvatusta median käyttöön ja sen hyödyntämiseen. Se läpileikkaa kaiken, ja mikäli nuori nuori hallitsee mediaa heikosti tai ei ollenkaan, on mahdollista että se vaikuttaa negatiivisesti hänen osallistumisen mahdollisuuksiin, yhteiskuntaan kiinnittymiseen sekä menestymiseen opinnoissa ja työelämässä. Emme myöskään voi tuudittautua siihen, että nuoret olisivat syntyessään diginatiiveja. On havaintoja siitä, että nuorten yleinen osaaminen tietotekniikan ja internetin hyödyntämisessä on osittain hyvin heikkoa. Nuoret toisin sanoen tarvitsevat kasvattajia mediaan liittyvissä asioissa ja ympäristöissä – myös ammattikasvattajia omien vanhempien lisäksi. Tämä on keskeistä varsinkin niiden nuorten kohdalla, joiden huoltajien ymmärrys ja taito mediaan liittyen on ohutta.

Lisäosaamista tarvitaan

Verken toteutti kyselyn internetin hyödyntämisestä keväällä 2013 kunnissa työskenteleville nuorisotyöntekijöille. Kyselyn vastaukset avaavat omalta osaltaan joitakin seikkoja näiden havaintojen takaa. Kyselyyn vastanneista 97% kokee tarvetta lisäosaamiseen internetin hyödyntämisestä nuorisotyössä. Keskeisinä kehittämisen alueina koetaan olevan sosiaalisen median työkalujen hyödyntäminen (53%), mediasisältöjen tuottaminen (47%), mediakasvatus (43%) ja tietoteknisen osaamisen lisääminen (48%). Koulutusta on kuitenkin ollut hyvin vähän tarjolla. Vastaajista kolme neljännestä ei ole saanut mitään koulutusta internetin hyödyntämisestä nuorisotyössä viimeisen vuoden aikana. Koulutuksia tulisi siis jatkossa mahdollistaa nuorisotyöntekijöille. Tämä vaatii yhteistyötä nuorisotyöalan oppilaitosten kanssa esimerkiksi täydennyskoulutusten osalta. Hyvänä signaalina voidaan pitää sitä, että nuorisotyön alan oppilaitoksissa verkkonuorisotyö ja mediakasvatus sisältyy opetussuunnitelmiin ja että internetin hyödyntämiseen nuorisotyössä suhtaudutaan varsin myönteisesti. Samanaikaisesti näissä oppilaitoksissa on kuitenkin havaittavissa tarvetta osaamisen kehittämiseen internetin hyödyntämisestä nuorisotyössä.

Missä mättää?

Kysyttäessä internetin nuorisotyölliseen hyödyntämiseen liittyviä esteitä, mainitsi yli puolet vastanneista (55%) käytössä olevien laitteistojen olevan riittämättömiä. Vastaajista vain 19%:lla on käytössään älypuhelin, tabletteja käytössä on alle kymmenesosalla (9%) vastaajista. Näihin lukuihin sisältyy myös ne vastaajat, joilla laite on yhteisessä käytössä muiden työntekijöiden kanssa. Pääasiallinen tietotekninen laitteisto nuorisotyöntekijällä on joko perinteinen matkapuhelin (92%), kannettava tietokone (77%) tai pöytätietokone (66%). Pelkästään laitteiston osalta voidaan todeta, että nuorisotyö on pudonnut kärryiltä niin yhteydenpitoa koskevien mahdollisuuksien kuin median tuottamisen osalta. Vanhat ”kännykät” ja tietokoneiden mahdollistamat ohjelmistot eroavat huomattavasti älypuhelinten ja tablettien applikaatio-perustaisista ympäristöistä. Niiden välittömyys käytössä on myös mobiililaitteita heikompaa. Mikäli ohjaajalla ei ole laitteistoa, jolla käyttää vaivattomasti nuorten suosimia palveluja, on vaikeaa lähteä muodostamaan päivittäiskontaktia tai pohjaa toiminnalliselle mediakasvatukselle. Toisaalta, ei ole tarkoituksenmukaista pyytää nuorta käyttämään niitä ohjelmistoja, jotka ovat ohjaajalle mahdollisia.

Tämä eroavaisuus nuorten ja ohjaajien käyttämissä laitteistossa on mahdollisesti havaittavissa myös Verken tekemän kuntakyselyn sosiaalisen median työkalujen käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Kyselyn vastausten mukaan nuorisotyöntekijät kokevat vahvaa osaamista sosiaalisen median käytössä ja verkkoturvallisuudessa. Keskeinen sosiaalisen median työkalu on Facebook, jota käyttää 93% niistä vastaajista, jotka käyttävät sosiaalista mediaa nuorisotyössä. Muita sosiaalisen median tai internetin työkaluja käytetään huomattavasti vähemmän. Muut yleisesti käytetyt palvelut ovat sähköposti, blogipalvelut ja organisaation omat sivut. Nämä ovat kaikki palveluja, joita voidaan käyttää kannettavilta tai pöytätietokoneilta. Mobiililaitteistojen tunnetut applikaatiot, kuten Instagram, Pinterest tai Foursquare ovat käytössä hyvin pienellä osalla vastaajista.

Asenteet mediaa kohtaan?

Viimeisenä haasteena voisi tässä mainita asenteet. Nuorisotyössä on edelleen, joskin nykyisin jo vähemmän, negatiivisia asenteita mediaa kohtaan. Facebookin yleistyessä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan suhtaudutaan positiivisemmin. On kuitenkin edelleen medialajeja, joita ei nähdä tärkeäksi tai nuorisotyöhön liittyväksi. Verken kyselyn perusteella digitaalista pelaamista ei juurikaan käytetä nuorisotyössä (91% käyttää harvoin tai ei koskaan), eikä sitä nähdä nuorisotyössä tärkeänä toimintamuotona. Tämä on yksi olennainen asia, joka tulee korostumaan vielä enemmän jatkossa, mikäli asiaa ei nosteta esille. Pelit ovat nuorille yksi keskeisimmistä ja läheisimmistä medialajeista. Enää ei voida sanoa myöskään sitä, että se olisi vain poikien tai miesten harrastus. Pelit ovat edelleen suhteellisen väärin ymmärretty median laji, ja siihen liittyvää koulutusta tulisi lisätä kaikkeen nuorisotyöntekijöille tarkoitettuun koulutustarjontaan.

Mitä tehdä?

Median ja medialuku-/kirjoitustaitojen oppiminen lähtee pienestä – se ei vaadi isoa hankkeistamista. Ne ovat niitä pieniä kokeiluja ja keskusteluja niin nuorten kuin kollegoiden kanssa. Sitä kautta muodostuu hoksaamisia, onnistumisia ja hyviä käytäntöjä. Hyvät ja nuorten tarpeeseen vastaavat käytännöt tarvitsevat asianmukaiset laitteet. Ilman ajanmukaista laitteistoa ohjaajien mahdollisuudet toiminnalliseen mediakasvatukseen ovat rajalliset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina kalleimpia tai tietyn merkkisiä laitteita. Laitteet, tila kokeilla tai täydennyskoulutukset vaativat työntekijöiden esimiesten tukea ja positiivista asennetta. Asenne ratkaiseekin usein sen, että lähdetäänkö edes kokeilemaan mitään. Mikäli esimies linjaa tai työntekijä päättää, että oikea ja aito kohtaaminen on vain kasvotusten tapahtuvaa, tehdään työtä nuorten elämän piirissä vain puolittain. Ehkä joskus pelätään näyttää omaa osaamattomuuttaan. Tämä korostuu varsinkin, jos ilmapiiri työympäristössä on kilpaileva tai muuten negatiivinen. Moni voi kokea, ettei ole aikaa – ehkä koetaan, että media ja verkkotyö on jotain, mikä tulee muun työn päälle tai että se on jokin erillinen osa-alue, mihin panostetaan kun kiireiltään ehtii. Toisaalta, näiden syiden vuoksi usein hankkeistetaan kokeilut median tai teknologian hyödyntämisestä nuorisotyössä. Valitettavan usein juuri hankkeistaminen lisää kokemusta siitä, että kyse on työn päälle tulevasta ylimääräisestä toiminnasta. Hankkeiden loputtua saatetaan huomata, ettei hankkeen toiminnot nivoutuneetkaan osaksi perustyötä. Joskus tähän voi olla syynä, että hankkeisiin haetaan erityisosaaja, jonka osaaminen ei syystä tai toisesta leviä koko työympäristöön.

Keskeistä on ehkä kuitenkin se, että jotain tehdään tai kokeillaan. Ne voivat olla jotain pieniä muutoksia omassa työssä. Ehkä työporukka itse alkaa hyödyntämään mediaa ja verkkoa oman työn suunnittelun ja kommunikoinnin mahdollistajana, ja siitä havaitut kokemukset voidaan siirtää nuorten kanssa tehtävään työhön. Toisaalta, opetus- ja kulttuuriministeriön haut verkkomedioiden kehittämishankkeille päättyvät joulukuun puolen välin tienoilla. Nyt on hyvä aika virittää keskustelua työyhteisössä, mikäli lisätukea kehittämiseen tarvitaan. Häpeilemättömänä itsemainostuksena mainitsen vielä lopuksi, että Verke mielellään konsultoi hankkeiden ideoinnissa tai esimerkiksi hakuteknisissä asioissa. Tai niissä arjen pienissä havainnoissa, kysymyksissä ja solmukohdissa.

Lähteet:

Ito ym. (2010) Hanging out, Messing around and Geeking Out: Kids Living and learning with New Media. MIT Press, USA.

Suoranta, Juha (2003) Kasvatus mediakulttuurissa. Mitä kasvattajien tulee tietää. Vastapaino, Tampere.
http://www.vastapaino.fi/vp/ekirjat/suoranta_kasvatus_mediakulttuurissa.pdf

Internetlähteet:

Hyvä medialukutaito; Suuntaviivat 2013-2016.
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2013/Hyva_medialukutaito.html?lang=fi

Helsingin sanomat 2013. Pääkirjoitus 28.8.2013. Mediakriittisyyden ohella on opetettava mediataitoja.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1377578576406?jako=76f066743eedcb5621649e8e1fc70493

Doctorow, Cory: How to Live in a World Made of Computers. Puhe Assembly-tapahtumassa 2.8.2013.
http://www.youtube.com/watch?v=JQ80abaIkq4&list=PLJO4AtxKJiFNR8dVRXai4qgeW5AxcbsuO

Merikivi, Jani. Oppia ikä kaikki, rohkeutta verkkonuorisotyöntekijät. Viikon näkökulma verke.org -sivustolla.
https://www.verke.org/blog/oppia-ika-kaikki-rohkeutta-verkkonuorisotyon-tekijat/

Scott, Marc. Kids Can’t Use Computers… And This Is Why It Should Worry You. Blogissa ”Coding 2 learn”.
http://coding2learn.org/blog/2013/07/29/kids-cant-use-computers/

Taylor, Jonathan. It´s time for education reformists to stop bashing computer and video games, and time to start learning from them. Blogissa A voice for male students.
http://www.avoiceformalestudents.com/video-computer-games/

Tuuttila, Leena. Verkkonuorisotyön rooli nuorisotyön koulutuksessa. Viikon näkökulma verke.org -sivustolla.
https://www.verke.org/blog/verkkonuorisotyon-rooli-nuorisotyon-koulutuksessa/

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto