Arkisto

"Sä oot ilmassa, ei sinne saa sänkyä" – SomeCamp 2015

11. toukokuu 2015

Mitä saadaan aikaan, kun sekoitetaan kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyön ammattilaisia yhteen ja lukitaan heidät kahden päivän ajaksi leirikeskukseen pohtimaan somen käyttöä nuorisotyössä? Siitä syntyy historian ensimmäinen SomeCamp Ilkon leirikeskuksessa toukokuussa 2015.

SomeCamp oli keskustelua, kuuntelemista, tekemistä, tuottamista, pelaamista ja pelleilyä, hyviä kontakteja ja uusia tuttavuuksia. Päivien 70 osallistujaa tutustuivat toisiinsa, jakoivat omia kokemuksiaan ja hakivat apua kysymykseen, mikä puhuttaa monia nuorisotyön ammattilaisia: Mitä ihmettä me sillä somella nyt voidaan tehdä?

SomeCampin ohjelma koostui pääasiassa yhteisistä keskusteluista. Kolmeen eri teemaan saimme kuulla myös keynote-puheenvuorot. Paljon erilaisia keskusteluja käytiin myös vapaa-aikana ja ruokapöydissä. Kahden päivän aikana oli edustettuna niin suuri määrä erilaisia verkkotyön tahoja, että jokainen sai varmasti uutta tietoa ja suuntia omaan toimintaansa. Mukana oli niin uusinta tekniikkaa kuin tietoa. Vankan kokemuksen omaavat opettivat nuorempia, jotka taas opastivat vanhempia uusien tekniikoiden ja muun muassa pelimaailman parissa.

Maker-kulttuuri, ennaltaehkäisevä työ ja pelaaminen

SomeCampilla kuultiin kolme puheenvuoroa eri aihekokonaisuuksista. Ensimmäisenä päivänä kuulimme Sami Oinosen puheenvuoron maker-kulttuurista ja digitaalisesta käsityöläisyydestä. Some ja verkko on loputon inspiraation lähde, jota tutkimalla voidaan löytää uusia käsityön muotoja. Vaikka maailma digitalisoituu, niin perinteistä käsityötä arvostetaan ja se on kokemassa uutta nousua. Digitaalisen maailman ja perinteisten kädentaitojen yhdistäminen on asia, jota pystyttäisiin hyödyntämään myös nuorisotyössä. Monet askartelut voisivat yhä enemmän yhdistää digitaalista ja perinteistä käsityöläisyyttä.

Puheenvuoron jälkeen pääsimme Verken opastuksella kokeilemaan MaKey MaKeyn ja littleBitsien käyttöä. Jälleen kerran huomattiin, että lapsi on terve kun leikkii. Itse olin littleBits -ryhmässä, jossa lyhyen alustuksen jälkeen meni noin 0.1 sekuntia, kun kaikki ryhmäläiset jo yhdistelivät elektroniikkapaloja toisiinsa. Ryhmässä autettiin toisia ja väkerrettiin omien rakennelmien parissa. Välillä ehdittiin myös miettiä, miten näitä välineitä voisi käyttää nuorisotyössä, tai mitä muuta voisimme tehdä maker-kulttuurin edistämiseksi.

littlebits somecamp 2015

SomeCampin toisen puheenvuoron piti Juha Kinanen ennaltaehkäisevästä ja auttavasta verkkotyöstä. Verkko on erittäin hyvä ympäristö tehdä auttavaa ja ennaltaehkäisevää työtä. Verkossa ihmiset ovat tutussa ja turvallisessa ympäristössä, joten he pystyvät myös olemaan avoimempia. Verkko ei ole mikään ulkopuolinen linnake, pelkkä väline, joka tulee opetella. Se on toimintaympäristö, johon voimme mennä omalla ammattitaidollamme tekemään sitä, missä olemme jo nyt hyviä. Samalla tavalla kuin muissakin ympäristöissä, niin myös netissä meidän tulee vain opetella ympäristön erityispiirteet.

”Kohtaamisemme syvyys ei riipu ympäristöstä vaan itse kohtaamisesta”

Kinanen SomeCamp 2015

Verkkoauttaminen on kuitenkin vaativaa. Verkossa tulee oppia tulkitsemaan tekstiä ja sen nonverbaalista viestintää. Tekstin tulkitseminen on oma taitonsa, joka tulee opetella. Ongelma on kuitenkin nykyisin se, että verkkoauttamiseen ei kouluteta. Erilaisia auttamistyön koulutuksia kyllä on, mutta varsinaiseen verkkoauttamiseen ei apua juurikaan saa. Onneksi Suomessa on useita verkkoauttamisen palveluita, jotka kouluttavat omia työntekijöitään verkon erityspiirteisiin ja haasteisiin.

Kolmannessa puheenvuorossa Mikko Heikkilä puhui digitaalisista peleistä ja peliteollisuudesta. Pelaaminen on iso osa nykyistä nuorisokulttuuria. Monesti peleistä puhutaan lähinnä ongelmana, mutta niiden käyttö nuorisotyössä voisi ehkäistä ongelmien syntymistä ja positiivisen pelikulttuurin kehittymistä. Pelialasta ajatellaan Suomen seuraavaa Nokiaa, mutta todellisuudessa pelialan työllistävä vaikutus ei ole kovin suuri. Nuorten kuvitelmat pelialasta ovat hiukan vääristyneitä, minkä vuoksi pelikasvatusta ja nuorisotyöllistä peli- ja pelinkehitystoimintaa tarvitaan.

Pelaaminen on nuorille vapaa-ajan toimintaa, josta monet myös haaveilevat ammattia. Pelialalle on mahdollista työllistyä, mutta se vaatii määrätietoista työtä. Pienissä pelialan yrityksissä yksi ihminen tarvitsee monenlaista osaamista, joka kertyy vain kokemuksen pohjalta. Pelien tekemistä ei opi kuin tekemällä ja harvoin työllistyminen on varmaa, vaikka olisi käynyt pelialan koulutuksen. Oma harrastuneisuus ja askel kerrallaan kehittyminen luovat pohjaa, jonka avulla voi tulevaisuudessa myös työllistyä. Pelinkehitystoiminnan tulisikin tukea nuoria kehittämään itseään pienin askelin. Vaikka peleistä ei tulisikaan ammatti, niin positiivisen pelikulttuurin esille tuominen voi ehkäistä monilta ongelmilta.

Kaikki keynote-puheenvuorot voit käydä katsomassa Verken YouTubesta.

Tekemistä, kuluttamista ja olemista

Nuoret kuluttavat sosiaalista mediaa laajasti. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan nuoret käyttävät verkossa aikaa n. 20 tuntia viikossa. Tämä aika kuluu lähes kokonaan sosiaalisen median parissa. Somen merkittävyyttä nuorten elämässä ei voi vähätellä. Sosiaalinen media on nuorelle sama kuin kaverisuhteet, ja kännykkä on oman persoonan jatke. Sosiaalisen median kuluttaminen on todellisuudessa kaverisuhteiden ylläpitoa ja oman persoonan rakentamista. Molemmat ovat nuoren kehityshaasteita, joita on nuorisotyössä pyritty tukemaan aina. Nuorisokulttuurin somettuminen ei ole koskaan ollut sisältömuutos, vaan väline- ja ympäristömuutos.

Nuoret pääasiassa kuluttavat ja ovat somessa. He lukevat ja katselevat sisältöjä, tykkäävät ja jakavat sekä kuuntelevat musiikkia ja keskustelevat kavereiden kanssa. Somessa pidetään yhteyttä pääasiassa niihin ihmisiin, jotka tunnetaan. Pikaviestisovellus (pääasiassa WhatsApp) on nykyajan tekstiviesti, puhelin ja videokamera yhdessä paketissa. Kuvalla ja videolla on helpompi ja nopeampi viestiä kuin tekstillä, minkä vuoksi pitkiä tekstejä ei jakseta kirjoittaa, tai lukea.

Tästä kaikesta huolimatta nuoret ovat kovin laiskoja sisällöntuottajia. Suosituimmassa somekanavassa Youtubessa kyllä katsellaan videoita, mutta niitä ei tuoteta. Nuorisotyöntekijöilläkin on monilla kokemus, että sisällön tekijöitä on vaikea löytää. Julkisesti omaa sisältöään jakavien määrä on pieni, vaikka usein ajatellaan, että kaikki nuoret tekevät niitä videoita. Somen sisällöntuotanto on kuitenkin pääasiassa omille pienille piireille jakamista. Kaveripiirit ja valokuva-albumit ovat siirtyneet verkkoon, mikä on vain luonnollista kehitystä. Ei sanomalehtien valtakaudellakaan kaikki kirjoittaneet mielipidekirjoituksia, vaikka lehtiä paljon luettiinkin.

Striimi SomeCamp 2015

Sisällön tuottaminen on hyvä tapa opetella eri välineiden käyttöä ja medialukutaitoa. Nuorisotyön kannalta voisikin olla hyvä aktivoida nuoria sisällöntuottajina. Oma tekeminen aktivoi myös vaikuttamiseen ja tärkeiden asioiden eteenpäin viemiseen. Päättäjälle tehty video voi olla nuorelle luonnollinen tapa toimia vaikuttajana, jos siihen osattaisiin nuorisotyössä tukea. Nuorisotyön kannalta somen kolmijakoisuus tekemisen, kuluttamisen ja olemisen kannalta voi olla myös helpotus. Somessa voi vaan olla läsnä. Joskus se on tärkeämpää kuin jatkuva laadukkaan sisällön tuottaminen tai yhdessä tekeminen.

Työkulttuurin, välineiden ja asenteiden muutos

Sosiaalinen media ei ole yksinäinen linnake Ratakadulla, jossa voi käydä piipahtamassa, kun siihen on aikaa. Some on ympärillämme koko ajan, eikä nuori edes erota toisistaan saman pöydän ympärillä olevia ja WhatsAppin kautta keskusteluun osallistuvia ystäviä. Meille kasvatustyön ammattilaisille some kuitenkin usein käsitetään paikkana, jossa voidaan piipahtaa kun työaika sen sallii. Nuoret käyttävät somea eniten klo 18-21 välillä. Se ei sovi normaaliin virastotyöaikaan. Somen ja verkossa olemisen kaikenkattavuus haastaa nuorisotyötä, joka on onneksi jo muuttumassa. Monet muutokset ovat kuitenkin liian hitaita, mistä kertoo esimerkiksi laitteiston puute nuorisotyössä. Helsingissä 6-vuotiailla on jo useimmin älypuhelin kuin nuorisotyöntekijällä. Lähtökohdat työn tekemiseen voivat siis olla jo perustasolla erittäin hankalat.

Sosiaalisen median käyttö nuorisotyössä voidaan tehdä joko nuorten tai työntekijöiden ehdoilla. Verkossa voidaan päivystää ja odottaa nuorten tulemista meidän luoksemme. Tai voimme mennä ennakkoluulottomasti sinne, missä nuoret jo ovat ja silloin, kun he ovat. Jälkimmäinen tulee vaatimaan tulevaisuudessa yhä enemmän hassua työaikaa tekeviä työntekijöitä ja normaalin työkulttuurin murtumista. Harva esimies pystyy perustelemaan työyhteisölle tai itselleen sitä, miksi klo 18-23 nuorten kanssa pelaavalle nuorisotyönohjaajalle tulisi maksaa palkkaa. Pelaamista ja ”netissä notkumista” ei edelleenkään arvosteta, vaikka tutkimukset puhuisivat juuri tämän tyyppisen työn tarpeesta.

Nuorilla on paremmat laitteet kuin nuorisotyön ammattilaisilla. Mikäli nuorisotyön tekijällä ei ole älypuhelinta, on jossain kohdin menty pieleen. Nuorista 92% käyttää sosiaalisen median palveluita älypuhelimella. Nykyisin nuoret käyttävät älypuhelimia enemmän kuin tietokonetta verkossa olemiseen. Samaan aikaan nuorisotyössä taistellaan vielä siitä, voidaanko nuorisotilaan saada langaton verkkoyhteys. Laitteiston puute on liian usein laadukkaan verkkotyön esteenä, mikä on harmillista. Ruohonjuuritason asenne on kohdallaan, mutta mistä löytyisi asenne myös päättävissä asemissa oleville? Laitteiston kustannuskysymykset nousevat usein esille, vaikka verkkotyö on monissa tapauksissa tehokasta syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa. Kuinka paljon me voisimme saada säästöjä väliinputoajien auttamisella, jos laitteistomme olisi ajantasaista?

Into, raivo ja uskallus

Yksi asia on varmaa: nuorisotyön ammattilaisilta ei puutu intoa verkossa tehtävään työhön. Ei ainakaan, jos SomeCampin porukkaan on luottamista. Jokaisessa keskustelussa, huomautuksessa ja kommentissa paistoi suoranainen raivo työn tekemiseen ja kehittämiseen. Moni haluaisi tehdä somessa entistä enemmän, mutta keinojen, välineiden ja uskalluksen kanssa vielä painitaan. Nuorisotyöntekijöillä on usein tarve olla oikeassa, eikä se ole helppoa vaikkapa valokuvaa jakamalla. Somessa toimiminen vaatii opettelua, mutta onneksi sitä jo monet uskaltavat tehdä, ja jakaa omia hyviä kokemuksiaan ja mokiaan.

Raivo nousee usein esille, kun puhutaan työn rajoista ja tavoista. Somessa tehtävä työ on luonteeltaan rajatonta ja haastaa niin nuorisotyöntekijän kuin hänen esimiehensä. Jos nuorisotyöntekijä pelaa, niin missä menee työn ja vapaa-ajan raja? Kuinka raivostuttavaa on se, jos työntekijä näkee tarpeen toiminnalle, joka ”ei kuulu hänen työnkuvaansa”, vaikka selkeä kysyntä olisi. Somemaailmassa ei 5-vuotissuunnitelmat toimi, eikä aina tiedä, mihin on ryhtymässä. Epävarmuus ei kuitenkaan saisi olla innon ja uskalluksen esteenä. Mokata saa ja mokista saa oppia. Yhden mokan tekemällä on varmasti viisaampi kuin yhden onnistuneen kokemuksen jälkeen.

Uskalluksesta ja omien kasvojen menettämisestä voi kuitenkin olla suurta hyötyä. Avoimen raadollisesti verkossa oleva aikuinen on samaistumisen kohde siinä, missä YouTuben kymmeniätuhansia seuraajia keräävät vloggaajat. Ammatillisuus, henkilökohtainen elämä ja rajat tulevat varmasti puhuttamaan tulevaisuudessa etenkin sen jälkeen, kun ensimmäiset uskaliaat nuorisotyöntekijät ovat rajoja rikkoneet!

Tulevaisuus, mahdollisuudet ja heittäytyminen

Verkkonuorisotyö vuonna 2025: Mitä se on ja mitä meidän pitää ennen sitä tehdä? Varmaa on, että sosiaalisen median palveluja tulee olemaan jatkossa yhä enemmän. Todennäköisesti kenttä pirstaloituu entisestään, kunnes jossain vaiheessa syntyy jotain uutta, josta me emme osaa vielä edes haaveilla. Asioiden internet, lisätty todellisuus, AR/VR-lasit pelitoiminnassa ja nuorisotyössä jne. – mahdollisuudet ovat rajattomat ja moninaiset. Tulevaisuudessa verkkotyö toivottavasti mahdollistaa sen, että nuoren ei tarvitse liikkua pitkiä matkoja tapaamaan nuorisotyöntekijöitä ja kavereitaan, jos ei niin halua. Virtuaalinuorisotalot, jotka yhdistyvät saumattomasti nuorisotiloihin ja pelimaailmaan voisivat olla pelastus monelle syrjäseutujen syrjäytymisvaarassa oleville yksinpelaajille.

Mahdollisuuksien mukana tulee aina myös uhkia. Kun verkko tulee yhä lähemmäs nuorten ihoa niin, että sitä ei voida enää nuoresta erottaa, miksi nuoret enää kaipaisivat nuorisotyötä. Riittääkö aikuinen internetissä tuotteeksi, jota me myymme? Mikä on se sisältö, jonka eteen jatkossa nuoret haluavat kokoontua? Mikä tekee jatkossa meidän työstämme tekemisen ja kokemisen arvoista? Ja erityisesti, missä kaikkialla meidän tulisi olla esillä? Nuoret tarvitsevat myös omia paikkoja, joihin ei valvova silmä yllä. Ne ovat kasvun ja kokemisen paikkoja, joissa selviytymiseen voidaan kysyä ohjeita aikuisilta.

SomeCamp 2015 lanit

Heittäytyminen on tärkeää. Virallisen ohjelman jälkeen Verken ja Pelitalon porukka oli järjestänyt meille mahdollisuuden ottaa toisistamme mittaa lanien merkeissä. Pelien syövereihin uppoutuivat niin kokeneet kuin keltanokat. Mukaan heittäydyttiin, vaikka mistään ei tiedetty mitään. Kaikilla oli, kuten arvata saattaa, hauskaa ja jokainen nousi koneelta vähintään yhtä kokemusta rikkaampana. (Allekirjoittanut sai erääseen suosittuun verkkopeliin 30min bannin, koska oli niin huono :D, mutta sattuuhan sitä). Samoja positiivisia kokemuksia meidän tulisi pyrkiä luomaan myös nuorille. Tehdä asioita, joilla luomme hyvää oloa ja ilmapiiriä ympäristöstä riippumatta. Some on ”vain” ympäristö. Ympäristö, joka meidän tulee yhdessä ottaa haltuun, jotta saisimme luotua hyvinvointia nuorille.

Ensimmäistä kertaa järjestetty SomeCamp kokosi Kangasalle 5.-6.5.2015 kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä. SomeCampin hyviä käytäntöjä on koottuna osoitteeseen www.somecamp.fi. Videotallenteet keynote-puheenvuoroista löytyvät täältä. SomeCamp 2016 järjestetään 10.-11.5.2016. Toivottavasti näemme viimeistään siellä!

Jälkisanat

Mikäli joku jäi miettimään, miksi ilmaan ei saa sänkyä, niin todettakoon seuraavaa: SomeCampilla tutustuimme mm. Minecraftin käyttämiseen nuorisotyössä. Yrityksistä huolimatta ei taivaalle voinut sijoittaa sänkyä, mikä hämmästytti kovin ensikertalaista. Olisihan se mukavaa tuudittautua uneen pilvien hyväillessä poskia. Tekniikka ei vain aina taivu käyttäjien toiveisiin…

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto