Arkisto

#DINO-hanke – Kahden kunnan yhteistyö digitaalisen nuorisotyön kehittämisessä

09. toukokuun 2022

#DINO on Juvan ja Puumalan kuntien yhteinen kaksivuotinen digitaalisen nuorisotyön kehittämishanke. Hanketta hallinnoi Juvan nuorisopalvelut ja se on Itä-Suomen aluehallintoviraston osarahoittama hanke.

Hankkeen taustalla on ajatus siitä, miten digitaalisen nuorisotyön haasteet sekä mahdollisuudet ovat rajattomat, eikä sen tekemiseen ole olemassa yhtä valmista mallia, joka toimii kaikille. Juvan ja Puumalan kuntien nuorispalveluille yhteistyö yhteisen hankkeen kanssa oli jo tuttua, joten oli luontevaa jatkaa yhteistyötä tämän hankkeen parissa.

 Tämän hankkeen tavoitteena on löytää Juvan ja Puumalan kunnille parhaat toiminnot, toimintatavat, työkalut sekä menetelmät, jotka kunnat voivat sisällyttää omaan nuorisotyöhönsä. Ensimmäisen vuoden aikana kokeillaan ja testaillaan, mikä toimii ja mitä halutaan juurruttaa toimintaan. Toisen vuoden aikana kirjoitetaan digistrategia. Hankkeelle on palkattu yksi työntekijä, jonka työaika hankkeen osalta jakautuu puoliksi Juvan ja Puumalan välillä. 

Tässä blogikirjotuksessa ajattelin keskittyä hankkeen ensimmäiseen vuoteen ja siihen, mitä kaikkea olemme tehneet. Pääsette myös kuulemaan tulevista suunnitelmista.

#DINO-hankkeen logo

Hankkeella on kolme tavoitekokonaisuutta: koulutus, nuorisotoiminta ja digistrategia. Keskitymme tässä tekstissä eniten koulutukseen ja nuorisotoimintaan hankkeessa. 

Koulutusta on järjestetty kunnissa nuorten kanssa toimiville ammattilaisille sekä itse nuorille. Ammattilaisten koulutusten sisältöihin ovat kuuluneet mm. digitaalisten työvälineet sekä digitaaliset pelit nuoristyössä. Hanketyöntekijältä on saatavilla apua päivittäin ihan arkisiinkin digiongelmiin.

Nuorille järjestimme 2021 syksyllä vertaisohjaajakoulutuksen, jonka painotuksena oli vertaistiedottaminen. Kutsumme näitä koulutettuja nuoria ”Nuori tiedottaja” -tittelillä. Koulutuksen taustalla oli tarve saada välitettyä tietoa nuorille. Huomattuamme, että aina ei meidän nuoriso-ohjaajien tekemä tiedotus toimi, päätimme värvätä nuoret apuun! Nuoret tiedottajat tiedottavat nuorten asioista, mutta voivat toimia myös apuna kunnan tiedotuksessa. Esimerkiksi Juvan kunnan sosiaalisessa mediassa julkaistu joulukalenteri vuonna 2021 oli paikallisten nuorten tiedottajien toteuttama.

Nuorisotoiminta on pitänyt sisällään värkkäilyä, digitaalista pelaamista, verkkonuorisotyötä sekä erilaisia tempauksia ja tapahtumia. Nuorisotoiminta on muotoutunut pitkälti nuorten kiinnostuksen ja innostumisen mukaan. Nuorten toiveet ja mielipiteet ovat olleet hankkeessa todella tärkeitä, eikä mielestäni ole järkevää luoda nuorille toimintaa, joka ei ole heidän näköistään.

Hankkeen ensimmäinen tempaus oli digitaalinen pääsiäismunien etsintä vuonna 2021. Piilotimme lähiympäristöön QR-koodeja, joita tarpeeksi keräämällä pystyi tempauksen päätteeksi saamaan palkintoja. Tempauksen ajan julkaistiin päivittäin uusi vihje uuden koodin olinpaikasta nuorisopalvelujen sosiaalisessa mediassa. QR-koodin takaa löytyi joko kirjoitettu koodi, joka täytyi ottaa talteen tai valokuvaustehtävä. 

Värkkäily, eli maker-toiminta, on ollut molemmissa kunnissa melko uusi juttu ja olemme kokeilleet nuorten kanssa monenlaisia tapoja värkkäillä. Ehdottomasti suosituinta on ollut 3D-tulostaminen. Molempiin kuntiin hankittiin 3D-tulostimet nuorten käyttöön huomattuamme sen olevan ehdottomasti nuoria eniten kiinnostava osa-alue värkkäilystä.

Maker-rakennelma

Osa nuorista 3D-tulostaa valmiita ilmaisia malleja.  Olemme myös yhdessä tehneet yksinkertaisia mallinnuksia ilmaisella Tinkecard-ohjelmalla. Yhdessä kokeilemisen ja opettelun myötä nuorilla on herännyt kiinnostus myös vaativampien mallinnusohjelmien kokeilemiseen sekä omien mallien tulostamiseen.

Hanke oli myös mukana Verken maker-testipenkkiryhmässä, jonka kautta pääsimme yhdessä nuorten kanssa tutustumaan mm. Mbot-robotin rakentamiseen.

Värkkäilyä voi sisällyttää lähes kaikkeen nuorisopalvelujen toimintaan. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii lasten päiväleirit. Kun perinteiseen askarteluun lisätään muutama lisäelementti, esimerkiksi nappiparisto, kupariteippiä ja led-valo, saadaankin askartelusta jo värkkäilyä. Värkkäilyn ei tarvitse olla suurta ja maailmaa mullistavaa rakentelua, jotta se olisi hauskaa!

Työaikaani kuuluu myös pelinuorisotyötä. Pelinuorisotyössä minulle on tärkeää pelikasvatus sekä positiivisen pelikulttuurin luominen. Olen aikuinen, jolla on aikaa ja ymmärrystä peliharrastusta kohtaan, mutta tarvittaessa osaan myös ohjata nuorta kohti tervettä harrastamista.

Tällä hetkellä isoin juttu pelinuorisotyössämme on oma Minecraft-serveri. Tällä serverillä voimme viettää aikaa nuorten kanssa pelaamisen äärellä ja rakentaa hienoja rakennelmia!

Kuvituskuva Minecraftista

Nuorilla on mahdollisuus tulla pelaamaan kanssani Discord-serverille myös muitakin pelejä. Noin kerran viikossa-kahdessa viikossa pelaan nuorten kanssa nuorten toivomia pelejä (ikärajat huomioiden), viimeisimmäksi esimerkiksi League of Legendsiä. Kiire ja kireät aikataulut eivät sopi yhteen pelaamisen kanssa, koska harvoin osaa ennustaa miten pitkä yksi peli saattaa olla. Eli aikaa täytyy varata reippaasti, kun aletaan nuorten kanssa pelaamaan.

Pelinuorisotyöhön sisältyy totta kai myös nuoristiloilla tehtävä työ! Olemme hankkineet VR-lasit nuorten käyttöön ja nuorisotilalla autan tarpeen mukaan alkuun pääsemisessä ja ongelmatilanteissa. Pelaan mieluusti konsolipelejä nuorten kanssa. Nämä ovat hyviä tilaisuuksia luoda kontakteja ja käydä jopa merkityksellisiä keskusteluja heidän kanssaan. Toukokuussa 2022 järjestämme LAN-tapahtuman Puumalan nuorisotilalla, jonka suunnittelemiseen ja järjestämiseen olen värvännyt mukaan näitä nuorisotiloilla kohtaamiani nuoria.

Hankkeen toinen toimintavuosi alkoi juuri ja sitä myöten on myös käynnistynyt digistrategiaprosessi. Prosessin ensimmäinen vaihe onkin pohtia yhdessä molempien kuntien kanssa millainen on hyvä digistrategia ja miten sen toteutamme. Tavoitteena on kuitenkin luoda digistrategiat, jotka ovat toimivia ja mielekkäitä käyttäjilleen!

Mielestäni on erittäin tärkeää muistaa, että hankkeet päättyvät aikanaan, mutta toiminta ei saisi loppua kuin seinään hankkeen päätyttyä. Eli toimintojen juurruttaminen on myös aloitettu, jotta tämä tärkeä asia ei pääsisi unohtumaan.

Tässä hieman pintaraapaisua hankkeemme toiminnasta. #DINO-hanke toivottaa kaikille mukavaa kevättä ja antoisia hetkiä digitaalisen nuorisotyön parissa!

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto