Arkisto

Digitaalista nuorisotyötä seurakunnissa

06. syyskuun 2016

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja sen paikalliset seurakunnat ovat yksi Suomen isoimmista nuorisotyön toimijoista, sillä jo pelkästään rippikoulu tavoittaa kerrallaan noin 80 prosenttia ikäluokasta. Seurakunnissa on jo vuosia tehty nuorisotyötä myös digitaalisesti, mutta paikalliset erot vaihtelevat suuresti.

Verkkotyönä aiemmin tunnettua työtä kartoitettiin vuonna 2012, mutta nyt vuonna 2016 kyselytutkimus uusittiin tämänhetkistä tilannetta vastaavaksi: Kirkon kasvatus ja perheasiat -yksikön toimesta tein kyselytutkimuksen seurakunnissa nuorisotyötä tekeville keväällä 2016. Selvitimme, mikä on digitaalisen nuorisotyön nykytilanne seurakunnissa tällä hetkellä.

Kysely lähettiin 989 kirkon nuorisotyössä toimivalle henkilölle, joista kyselyyn vastasi 258 henkilöä. Vastausprosentti oli siten 26. Kartoituksessa kysyttiin nuorisotyössä toimivien asenteita digitaalista nuorisotyötä kohtaan, kokemusta omasta digitaalisen nuorisotyön osaamisesta ja resursseista sekä tulevaisuuden toiveista digitaaliselle nuorisotyölle. Nostan tähän kirjoitukseen muutamia mielenkiintoisia tuloksia ja havaintoja, joita tein analyysin perusteella seurakunnissa tapahtuvasta digitaalisesta nuorisotyöstä.

Pelaaminen on lisääntynyt ja työ koetaan mielekkäänä

Vastaajien keskuudessa digitaaliseen nuorisotyöhön suhtauduttiin pääasiassa myönteisesti. Vastaajista 92 prosenttia näkee, että seurakuntien nuorisotyön tulee toimia internetissä. Erityisesti nuoren henkilökohtaista tukemista pidetään arvokkaana ja mahdollisena internetissä. Kasvokkaista ja verkossa tapahtuvaa kohtaamista pitää yhtä arvokkaana keskimäärin 62 prosenttia vastaajista. Alle 30-vuotiaat vastaajat pitävät näitä yhtä arvokkaina todennäköisemmin kuin iäkkäämmät vastaajat, mikä onkin varsin odotettavaa.

Digitaalisten pelien näkeminen mielekkäänä seurakuntien työnä on kasvanut hurjasti vuodesta 2012 vuoteen 2016. Vuonna 2012 vain 13 prosenttia vastaajista piti digitaalisia pelejä mielekkäänä nuorisotyön muotona, kun keväällä 2016 näin vastasi 62 prosenttia vastaajista. Digitaalisiin peleihin ymmärretään tässä yhteydessä sekä verkko- että konsolipelit, joista konsolipelejä harrastetaan seurakunnissa useammin kuin verkkopelejä. Verken vastaavassa kyselyssä kuntien nuorisotyöntekijöille (Linkosalo, 2015) vastaajista 71 prosenttia piti pelejä mielekkäänä nuorisotyön muotona. Seurakunnissakin siis pelejä hyödynnetään jo suhteellisen paljon ja tulos lähestyy kunnallisen nuorisotyön lukuja. Pelaamisessa tapahtunut muutos on suurempi kuin minkään muun digitaalisen toiminnan suhteen, vaikka muutosta on muuallakin tapahtunut. Esimerkiksi kahdenkeskistä keskustelua chatissa piti mielekkäänä 62 prosenttia kirkon työntekijöistä vuonna 2012 (Hintsala & Ketola 2012), kun vuonna 2016 sitä pitää arvokkaana 90 prosenttia vastaajista.

Vastaajista 94 prosenttia käyttää internetiä nuorisotyössä tavalla tai toisella. Siten digitaalisuudesta on tullut osa lähes kaikkien seurakuntien nuorisotyössä toimivien työtä. Useimmin internetin käyttö on pikaviestittelyä nuorten kanssa tapahtumista ja kuulumisista, ja kirkon työnä se pitää sisällään paljon verkkoauttamista ja niin sanottua sielunhoitoa, eli auttamista nuoren elämään, ihmissuhteisiin ja jumalasuhteeseen liittyvissä kysymyksissä.

Kahdenkeskinen viestittely on suositumpaa kuin digitaalinen ryhmätoiminta. Ryhmätoimintaa on tyypillisesti rippikoululaisten kanssa, mutta myös tapahtumien ympärillä. Nuoria haluttaisiin tukea sisällöntuotannossa nykyistä enemmän ja siksi nousussa ovat videoiden, kuvaamisen ja bloggaamisen harrastaminen yhdessä nuorten kanssa sen sijaan, että työntekijät tuottaisivat näitä sisältöjä nuorille.

Tietokoneista mobiiliin

Vastaajista yli 90 prosentilla on käytössään älypuhelin. Luku on huomattavasti suurempi kuin vuonna 2012. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että vastaajat kokevat käytettävissä olevat työvälineet soveltumattomammiksi työntekoon vuonna 2016 kuin 2012. Syynä voi olla se, että työntekijöiden ja nuorten laitteet eivät kohtaa: nuorilla on työntekijöitä edistyksellisemmät laitteet käytössään. Toisaalta syynä voi olla se, että työntekijät ymmärtävät aiempaa paremmin digitaalisen työn vaativuuden ja laitteiden merkityksen työn onnistumisessa ja sujuvuudessa. Siten tulos voisi heijastella yleisestikin parempaa ymmärrystä siitä, mitä digitaalinen nuorisotyö on, ja miten nuorten kanssa siellä tulee ja voi toimia.

Vaikka yleisesti ottaen tilanne seurakunnissa digitaalisuuden suhteen on jo hyvä, paikalliset erot voivat yhä olla suuria. Langattoman verkon puute nuorisotiloissa, työvälineiden riittämättömyys tai asenteista johtuvat esteet saattavat vaikeuttaa työtä. Digitaaliselle nuorisotyölle toivotaan lisäksi laajempaa strategista pohjaa, sillä työ on yksittäisten toimijoiden innokkuuden ja motivoitumisen varassa. Strateginen pohja vahvistaisi myös pitkäjänteistä suunnittelu- ja kehitystyötä. Lisäksi nuorten toivotaan jatkossa tuottavan seurakunnissa hyödynnettyihin sosiaalisen median kanaviin tiedotuksellisia ja kokemuksellisia sisältöjä ja niiden lisäksi erityisesti hengellistä materiaalia nuorten omasta näkökulmasta.

”Digitaalisen nuorisotyön toteuttamisessa seurakunnissa päällimmäinen kysymys ei enää ole miten ja millä välineillä, vaan miksi ja millä sisällöillä.”

Yleisesti ottaen tuloksista voidaan arvioida, että digitaalisen nuorisotyön tekemisessä suunta on välineisiin ja palveluihin keskittymisestä työn sisältöihin ja nuorten omaehtoisen toiminnan tukemiseen internetissä. Välineisiin ja palveluihin liittyen kaivataan kuitenkin samalla myös koulutusta ja tukea, sillä kentän koetaan muuttuvan kovaa vauhtia. Digitaalisen nuorisotyön toteuttamisessa seurakunnissa päällimmäinen kysymys ei enää ole miten ja millä välineillä, vaan miksi ja millä sisällöillä.

Seurakunnissa digitaalinen nuorisotyö on peruslähtökohdiltaan kunnossa, ja kysymys lieneekin se, miten vahvistaa kirkon omasta sanomasta ja itseymmärryksestä nousevaa työtä nuorten kanssa digitaalisuutta hyödyntäen. Tämä kysymys nousee esiin esimerkiksi toiveissa tukea nuorten tuottamaa hengellistä sisältöä rippikouluissa sosiaaliseen mediaan tai sosiaalisessa mediassa.

 

Viitatut selvitykset:

Hintsala, Meri-Anna 2016. Digitaalinen nuorisotyö kirkossa. Kasvatus ja perheasiat –yksikkö Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkkohallitus.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/2C858222A3AFA861C2257E820027BA55/$FILE/digitaalinen_nuorisotyo_kirkossa-raportti.pdf

Hintsala, Meri-Anna & Ketola, Kimmo. 2012 Kohtaamista vai oikeaa tietoa? Kirkon työ sosiaalisessa mediassa työntekijöiden kokemuksissa. Hengellinen elämä verkossa –kysely 2012. Helsinki: Kirkkohallitus. http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/A72035B2D2CFC55AC22579FA00453AAD/$FILE/HEV-raportti.pdf

Linkosalo, Helmi 2015. ”Internet ei ole mörkö, vaan mahdollisuus” – Internetin käyttö kunnallisessa nuorisotyössä 2015. Verke. https://www.verke.org/wp-content/uploads/2015/12/Kuntakyselyraportti-2015.pdf

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto