Blogi Juha Kiviniemi 19.04.2017

Juha Kiviniemi

Juha työskentelee vuonna 2017 hankerahoituksen turvin suunnittelijana Verken kansainvälisen toiminnan parissa. Töissä hän pitää erityisesti koulutushommista ja kansainvälisissä kuvioissa uiskentelusta. Lisäksi hänen sydäntään lähellä ovat erilaiset osallisuuskuviot.

Profiiliin →

Nuori2017

Maanantaina 27.3. Verke pakkasi digitaalisen värkkäilyn tykötarpeet, rutkasti kirjallista materiaalia ja kuusi työntekijää matkalle kohti Tamperetta ja Nuori2017 -tapahtumaa. Ohjelmassa oli kolme päivää Suomen suurimmassa nuorisoalan tapahtumassa kera 2800 kollegan ympäri Suomea.

Nuori2017 -tapahtuman toteuttivat yhdessä Suomen nuorisoyhteistyö – Allianssi ry, Valtakunnallinen työpajayhdistys ry, Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiat sekä Nuorisotutkimusseura. Pääjärjestäjien lisäksi tapahtuman yli 160 tunnin ohjelmatarjonnan tuottivat yli 80 yhteistyötahoa kaikilta nuorisoalan sektoreilta. Ohjelmissa, messupisteillä ja Tampere-talon käytävillä törmäsikin moniin tuttuihin työuran varrelta.

Verke järjesti tapahtumaan kahdenlaista ohjelmaa: maanantaina Tampere-talossa luennoi Verken kutsumana Dana Cohlmeyer, jonka luennosta lisää alla. Tiistaipäivän ajaksi taas olimme vallanneet Monitoimitalon neljännen kerroksen kokonaisuudessaan. Ohjelmaamme kuului vapaata digivärkkäilyä, totetutettujen projektien esittelyä, vapaamuotoista konsultointia, podcastausta sekä useita työpajoja nuorten viestinnästä pelaamiseen. Verke myös organisoi paneelikeskustelun otsikolla ”Nuorisoala <3 digitalisaatio”.

Dana Cohlmeyer: Youth work in a digital age

Edinburghin yliopistossa väitöskirjaansa ”Contemporary Youth Work, Digital Possibilities: investigating the influence of IT on the nature and purpose of youth work” työstävä Dana Cohlmeyer keskittyy tutkimaan nuorisotyötä niin verkossa kuin reaalimaailmassakin ja pyrkii edistämään ymmärrystä nuorisotyösä digitalisoituvan yhteiskunnan kontekstissa. Danan pohdintaa on julkaistu myös blogissamme täällä .

Danan ajatuksista monet saattavat kuulostaa Verken koulutuksiin osallistuneista hyvin tutuilta. Dana puhui digitaalisten välineiden tasa-arvoistavasta vaikutuksesta (”No one wears a hoodie online”) sekä siitä, miten digitaaliset välineet ovat hyviä alustoja nuorten tavoittamiseen, mutta perustuen aina perinteiseen nuorisotyön arvopohjaan. Samoin jaottelu verkkopohjaisiin tai reaalimaailman jatkeena käytettäviin digitaalisiin ratkaisuihin kuulostaa kovin tutulta. Luennossaan Dana kuvasi digitaalisen nuorisotyön tehtävän olevan digitaalisen lukutaidon, kansalaistaitojen vahvistamisen ohella myös digitaalisen kuilun umpeen kuromisen sekä digitaalisen syrjäytymisen vähentämisen. Tämä olisi oiva näkökulma myös ajoittain päätään nostavaan ”diginatiivi” -keskusteluun! Virheellinen oletus nuorten digitaalisten taitojen automaattisesti korkeasta tasosta johtaa pahimmillaan siihen, että osa nuorista putoaa pahasti digitalisoituneen yhteiskunnan kelkasta. Nuorisotyöllä tulisi olla vahva rooli tämän ehkäisemisessä tai ainakin riskien minimoimisessa.

Aiemmissa opinnoissaan Dana tutki Skotlannin nuorisotyön traditioita suhteessa digitaaliseen nuorisotyöhön. Hän havaitsi, että Skotlannissa – kuten kotimaassammekin – usein puhutaan digitaalisesta nuorisotyöstä ”väline edellä” ja monia olennaisia keskusteluja jäi käymättä. On esimerkiksi relevanttia kysyä, onko pelkästään verkon välityksellä tapahtuva tiedottaminen digitaalista nuorisotyötä? Onko se välttämättä edes nuorisotyötä? Hyvä esimerkki digitaalisten välineiden mahdollisuuksista oli se, kun Skotlannin LGBT -yhteisössä havaittiin Danan tutkimuksen aikana, että vuorovaikutteiset verkkoryhmät vetivät kävijöitä enemmän kuin muu ryhmätoiminta yhteensä. Varsinkin vähemmistöjen edustajille digitaaliset välineet voivat parhaimmillaan tasata toimintamahdollisuuksia merkittävästi.

Danan työn alla oleva digitaalisen nuorisotyön ”Spektri-” tai ”kirjomalli” (”Spectrum model”) kuvaa digitaalisen nuorisotyön toimintaympäristöjä skaalalla verkko—sulautettu—offline ja tarkoitusta skaalalla lukutaito—osallistuminen—riskit/mahdollisuudet—tosielämän ongelmat—inkluusio/ekskluusio. Verken usein käyttämä jaottelu on hyvin samansukuinen; digitaalinen nuorisotyö voidaan nähdä paitsi välineenä, myös sisältönä, tilana ja toimintaympäristönä. Myös hiljattain toteutettu screenagers -tutkimushanke tuli samansuuntaisiin johtopäätöksiin.

Verken Suvi kertoi session lopuksi lyhyesti sekä Verken loppuvuodesta julkaisemista digitaalisen nuorisotyön suuntaviivoista että EU-komission asettaman digitaalisen nuorisotyön asiantuntijaryhmän työstä. Työryhmä työstää parhaillaan jäsenmaille suosituksia nuorisotyön peruskompetensseista digitaaliseen nuorisotyöhön liittyen. Kompetensseja tullaan valmistuttuaan käyttämään mm. nuorisotyön ammattilaisten koulutuksen kehittämiseen. Luennon jälkeisissä yleisökysymyksissä kysyttiin mm. sitä, onko Suomessa (tai Skotlannissa) verkossa toimivia ryhmiä, jotka keskittyisivät eri taustaisten nuorisoryhmien keskinäisen dialogin kautta tapahtuvan informaalin oppimisen tukemiseen. Vaikka vastaus toistaiseksi oli pitkälti ”ei”, on ajatus erinomainen ja osaltaan kertoo digitaalisen nuorisotyön mahdollisuuksista.

Somecamp: Verken tiistai monitoimitalolla

Verke valtasi koko tiistaipäiväksi monitoimitalon neljännen kerroksen. Sinänsä oli harmillista, että toimintamme oli eri paikassa kuin suurin osa seminaariohjelmasta; se rokotti hieman kävijäkuntaamme ja lisäksi esti oman osallistumisen mielenkiintoisiin ohjelmaosioihin. Tampere -talolla ohjelmassa oli samanaikaisesti mielenkiintoisia puheenvuoroja esimerkiksi vihapuheesta, taiteesta, nuorten osallisuudesta, työelämätaidoista sekä sukupuolisensitiivisyydestä. Vaikka kilpailimme monien hienojen ohjelmaosioiden kanssa, kävi monitoimitalossa silti yli 300 osallistujaa. Kiitos kaikille toimintaamme osallistuneille!

Nuorisotyö <3 Digitalisaatio

Päivän ohjelma alkoi ”Nuorisotyö <3 digitalisaatio” -paneelikeskustelulla, johon osallistuivat Georg Henrik Wrede (Opetus- ja kulttuuriministeriö), Henna Viinikainen (Äänekosken seurakunta), Sirkku Kotilainen (Tampereen yliopisto), Kimmo Hölkki (Lappeenrannan nuorisotoimi) sekä Heini Karppinen (MeHackit).

Alkuun keskustelijat esittelivät omia ajatuksiaan digitaalisuudesta ja nuorisoalasta. Henna Viinikainen totesi, että digitaalisuus on väline, joka voi poistaa nuoren osallistumisen tieltä sen 10 kilometriä pitkän pimeän metsätien. Sirkku Kotilainen oli samoilla linjoilla ja totesi digitaalisuuden tavoitteena olevan auttaa nuorten sosiokulttuurisen ilmaisun kehittymistä ja toimivan aina nuorten lähtökohdista. Allekirjoittaneen nyökytellessä sivupenkissä siirryttiin Distanssi -verkkokurssilla opiskelijan tuottaman videon kautta megatrendeihin ja digitalisaation kehitykseen.

Vilkkaassa keskustelussa käytiin läpi mm. kaupungistumista sekä paikkatietoon perustuvien palveluiden yleistymistä. Vaikka panelistit olivat lähes yksimielisiä siitä, että megatrendien hyödyntämisellä ja huomioimisella voidaan saavuttaa merkittäviä etuja, muistutti Wrede että monissa uusissa teknologioissa – kuten paikkatiedon hyödyntäminen palveluissa – on potentiaaliset haittansa. Nuorisotyö onkin merkittävässä roolissa nuorten suhteen näiden haittojen minimoimisessa ja nuorten kasvattamisessa valistuneeseen teknologian käyttöön. Kyse on silti kuitenkin aina pohjimmiltaan nuorisotyöstä; teknologia on vain väline, joka tulisi häivyttää taka-alalle. Kuten Wrede asian ilmaisi: ”Emme aina osaa tekemistä, mutta osaamme ajatella.” Nuorisotyön tulisi myös ottaa vahvempi rooli teknologiakasvatuksessa esimerkiksi kouluissa; Kotilaisen mukaan nuorisotyön vahvuus koulumaailmaan verrattuna on ymmärryksen synnyttämisessä aidon dialogin kautta. Oman kokemukseni mukaan nuorisotyön yhteistyö koulumaailman kanssa on ollut ajoittain ongelmallista lähinnä erilaisista toimintakulttuureista ja lähtökohdista johtuen; olisiko digitaalisuuden tuomilla uusilla näkökulmilla hyvä sauma toimia sillanrakentajana uusiin yhteistyön muotoihin?

Verke on viime aikoina painottanut toiminnassaan entistä vahvemmin strategisen kehittämisen merkitystä digitaalisen nuorisotyön juurruttamisessa nuorisotyön kentälle. Kimmo Hölkki kertoi, että Lappeenrannan nuorisotoimella on olemassa oma ”harjoitteluversio” digitaalisen nuorisotyön strategiasta. Olennaista nyt on arvioida, miten digitaalinen nuorisotyön menetelmät tukevat nuorisotyön tavoitteita ja miten digitalisaatiota kokonaisuudessaan voidaan edistää. Myös seurakunnilla on tavoitteita työstää digitaalisen nuorisotyön strategioita, mutta käytännön toteutus on vielä kaukainen; vaikka seurakunnissa on valtavia eroja yksilöistä riippuen, käydään kentällä paikoin yhä keskustelua siitä, voisiko nuorisotyön tapahtumat laittaa jatkossa vaikkapa paikallislehteen. Wreden mukaan myöskään valtiotasolla digiasiat eivät näy kovinkaan selkeästi; pikemminkin paikoin on vasta huomattu, että ”sähköposti on hieno juttu” ja ”pdf eri jännä formaatti”. Keskustelua nuorisotyön organisaatioiden tarvitsemista sisäisistä työkaluista ei ole vielä laajemmassa mittakaavassa käyty. 

Monessa paikassa ei ole vielä tehty päätöksiä siitä, paljonko digitaaliseen työhön (tai sen kehittämiseen) voi käyttää aikaa, mutta kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että työtä tarvitsee tehdä myös digitaalisin välinein. Pienet askeleet käytäntöön ovat hyviä – ja paikoin todella innovatiivisia! – mutta strategista työtä pitäisi tehdä enemmän. Panelistit jopa pohtivat auttaisiko kansallisen tason statement digitaalisen nuorisotyön tärkeydestä asiaa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että asiat kehittyvät hiljalleen ja yksilöiden vaikutus on suuri; kuten Kimmo asian tiivisti, ei oteta digiloikkia vaan paljon pieniä ja merkittäviä digiaskelia.

Työpajoissa käytiin aktiivista keskustelua ja välineet kiinnostivat

Verke järjesti monitoimitalolla paneelikeskustelun lisäksi useita työpajoja. Työpajoissa keskusteltiin mm. pelaamisesta, nuorten viestintäkulttuurista, nuorten osallisuudesta sekä tubettajista. Pasi Tuominen Verkestä johdatteli keskustelua otsikolla ”Mitä pelaaminen minulle merkitsee?”, jossa keskustelemassa olivat myös pelitutkija Kati Alha Tampereen yliopistolta, TeacherGamingin työntekijä sekä pelaamista harrastava nuori. ”Tunnissa Tubettajaksi” -työpajassa – joka sai kehuja useammalta osallistuneelta! – vetäjinä toimivat ”Tulilinjalla” -vlogista tutut Jussi ”Pastorific” Koski sekä Taru Hytönen Olarin seurakunnasta. ”Nuorten viestintäkulttuurin muutos” -työpajassa taas keskusteltiin 16 osallistujan kanssa aktiivisesti mm. nuorten valmiuksista muuttaa teknologisoituvaa yhteiskuntaa sekä sosiaalisen kommunikaation nopeudesta ja intensiteetistä.

Vaikka aivan kaikkiin työpajoihin emme saaneet riittävästi osallistujia, oli kokonaisuus silti reippaasti plussan puolella. Työpajoihin osallistuneet nuorisotyön ammattilaiset osallistuivat aktiivisesti pajoissa viritettyyn keskusteluun. Kerroksemme ”aulaan” olimme varanneet mahdollisuuden tutustua erilaisiin digitaalisen värkkäilyn välineisiin ja niitä käytettiinkin innolla koko päivä. LittleBitsit, MakeyMakeyt ja Raspberry Pi:n päälle rakennetut ovikello ja valokuva-automaatti herättivät valtavasti mielenkiintoa. Paikalla äänitettiin myös SomeCast -podcastin erikoisjakso. Seuraavassa vastaavassa tapahtumassa voisi pyrkiä pystyttämään samanlaisen pisteen vaikkapa varsinaisen tapahtuma-areenan aulaan, jolloin digitaalisen nuorisotyön ”rakennuspalikoita” pääsisi testaamaan vielä laajempi osallistujajoukko! Kerta toisensa jälkeen on ainakin itselleni selvää, että monista digitaalisen nuorisotyön ”perusjutuista” on todella helppo innostua ja alkaa kokeilemaan, kunhan aikaa siihen vain annetaan. 

Digitaalisuus Tampere -talon ohjelmaosioissa

Kuten edellä todettua, pystyimme melko vähän osallistumaan Tampere -talolla järjestettyihin ohjelmaosioihin. Pienen pintaraapaisun perusteella vaikutti kuitenkin siltä, että digitaalisten menetelmien käyttö oli osassa esitellyistä toiminnoista ja toimintamalleista jo melko sisäistynyttä; esimerkiksi EVS -vapaaehtoisten toimintaa esiteltiin luontevasti yhdessä nuorten kanssa toteutettujen videoiden avulla. Myös monissa muissa ohjelmaosioissa oli digitaalisuuden näkökulma vahvasti läsnä ja osassa myös teemaksi asti nostettuna. Siitä huolimatta paikalla tuntui olevan myös useita toimijoita, joiden esityksissä ja esittelyissä korkeintaan sivuttiin digitaalisia lähestymistapoja ja tuntui siltä, että digitaalisten välineiden käytöllä olisi voinut saada merkittävää lisäarvoa esiteltyyn toimintaan.

Olisikin ollut hienoa, jos näiden toimijoiden ja kokeneempien ”digikonkarien” välille olisi tapahtuman puitteissa pystynyt rakentamaan mahdollisuuksia vapaaseen ajatuksenvaihtoon; nyt siihen oli kovin vähän mahdollisuuksia kiireisen tapahtuma-aikataulun puitteissa. Sama ongelma on toisaalta kaikissa koulutuspäivissä, seminaareissa ja muissa kokoontumisissa; miten tasapainottaa ohjelman ja osallistujien tarpeet verkostoitumiseen käytössä olevan ajan kanssa? Nyt ymmärrän ehkä hieman paremmin työuran alkuaikojen nuorten leirin osallistujapalautetta; samassa palautteessa kun toivottiin seuraavalle leirille sekä lisää ohjelmaa että enemmän vapaa-aikaa. Kuka voisi kellot seisauttaa?

Juha Kiviniemi