ihmisiä rivissä istumassa ja tekemässä muistiinpanoja.

Arkisto

Eurooppalaiset suuntaviivat digitaaliseen nuorisotyöhön ja 18 uutta videota diginuorisotyön käytännöistä on nyt julkaistu

03. syyskuun 2019

Verke on osallistunut vuosina 2017-2019 toteutettuun Digital Youth Work -hankkeeseen, joka huipentuu tiistaina 2.9. Skotlannissa järjestettävään konferenssiin. Konferenssissa julkaistaan hankkeessa kuuden maan yhdessä työstämät eurooppalaiset suuntaviivat digitaaliseen nuorisotyöhön. Suuntaviivoissa on ohjeita ja suosituksia niin nuorisotyöntekijöille, nuorisoalan organisaatioille kuin rahoittajille ja päättäjillekin.

Saimme suuntaviivoihin todella hyviä kehitysehdotuksia suomalaisilta nuorisoalan toimijoilta SomeCampin yhteydessä järjestetystä keskustelutilaisuudesta.

kertoo suuntaviivojen valmistelusta Verkessä vastannut suunnittelija Heikki Lauha

Tänään julkaistaan myös 18 lyhyttä videota, jotka esittelevät digitaalisen nuorisotyön käytäntöjä. Mukana on esimerkiksi digitaaliseen pelaamiseen, VR-teknologiaan ja maker-toimintaan liittyviä videoita. Kaikissa videoissa on tekstitykset suomeksi ja ruotsiksi.

Eri maiden videoista on nähtävissä kunkin organisaation vahvuudet ja ominaispiirteet digitaalisessa nuorisotyössä. Esimerkiksi Tanskan videoissa korostuu verkkokohtaaminen, Irlannin videoissa maker-toiminta ja Saksan videoissa puolestaan mediakasvatus.

kertoo Verken Juha Kiviniemi, joka koordinoi videotuotantoa hankkeessa

Hankkeessa on aiemmin julkaistu niin ikään 18 “hyvä käytäntö” -videota sekä koulutusmateriaaleja, joiden avulla nuorisotyöntekijät ja nuorisoalan organisaatiot voivat lisätä omaa osaamistaan digitaalisesta nuorisotyöstä. Videot ja koulutusmateriaalit löytyvät hankkeen sivuilta osoitteesta www.digitalyouthwork.eu.

Eurooppalaiset suuntaviivat digitaaliseen nuorisotyöhön löydät myös Verken julkaisuista.

Hankkeeseen osallistuvat YouthLink Scotland, Centre for Digital Youth Care (Tanska), Verke – The National Digital Youth Work Centre (Suomi), wienXtra MedienZentrum (Itävalta), JFF – Institut für Medienpädagogik (Saksa), National Youth Council of Ireland and Camara Education Limited (Irlanti). Hanke sai rahoitusta Erasmus+-ohjelmasta.

Katso kaikki uutiset