Sonja Hernesniemi
Kirjoittaja työskentelee toiminnanjohtajana Mediakasvatusseurassa. Hän pöyhi keväällä 2017 Verken kuntakyselyn tuloksia päivätyökseen. Erilaiset isot ja pienet tarinat ovat hänelle alituinen innoituksen kohde.
Kirjoittaja työskentelee toiminnanjohtajana Mediakasvatusseurassa. Hän pöyhi keväällä 2017 Verken kuntakyselyn tuloksia päivätyökseen. Erilaiset isot ja pienet tarinat ovat hänelle alituinen innoituksen kohde.
Olen kasvatuspsykologian tutkijatohtori Helsingin yliopistossa, ja työskentelen tutkijana Suomen Akatemian ”#Agents – Nuorten toimijuus sosiaalisessa mediassa” –hankkeessa. Toimin lisäksi vuonna 2020 tiedeasiantuntijana Tiedeneuvontahanke Sofin ilmiökarttaprojektissa ”Digitaalisen median vaikutukset lapsiin, nuoriin ja ikäihmisiin”. Tutkimukseni käsittelee muun muassa nuorten mediankäyttöä, opiskelua ja hyvinvointia eri näkökulmista.
Kirjoittaja on TM, Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava ja viestintäasioiden kanssa työskentelevä pappi. Hänen tutkimuksensa ovat käsitelleet ja käsittelevät sosiaalista mediaa, sukupuolta ja uskontoa. Työkseen Meri-Anna myös kirjoittaa kolumneja ja blogitekstejä, luennoi laajasti uskonnon, sukupuolen ja digitaalisen median asioista sekä kehittää mielellään kaikenlaista uutta. Vapaa-aikaan Meri-Anna juoksee poluilla, lukee ja tekee käsitöitä sekä keskittyy kaiken maailman kauniiseen ja hyvään.
Kirjoittaja on koulutukseltaan filosofian maisteri ja työskentelee nettinuorisotyöntekijänä Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimessa. Uteliaisuuden kohteina hänellä ovat kuvataide ja käsityöt, kaupungit, ihmiset ja digitaalinen kulttuuri. Mikko pitää jalanjäljistä ja laitureista, sekä uskoo lappeenrantalaisena vakaasti siihen, että oikea rieska on muodoltaan pullea.
Olen vastavalmistunut valtiotieteiden maisteri ja pesunkestävä sosiologi Helsingin yliopistolta. Erikoistuin opinnoissani nuorisotutkimukseen ja sukupuolentutkimukseen, jotka antoivat hyvän pohjan Tinderin käyttöä käsittelevälle gradulleni. Tällä hetkellä työskentelen tietoasiantuntijana nuorisojärjestössä ja suunnittelen jatko-opintojen aloittamista. Haluaisin väitöskirjassani käsitellä nuoruuden, seksuaalisuuden, ihmissuhteiden ja teknologian teemoja sekä niiden risteämiä.
Toimin Peliliike-hankkeen projektikoordinaattorina. Hereillä pitää mave, videopelit ja DnD sekoilut.
Laura on nuoriso-ohjaaja Oulun Myllyojan nuorisotalolta. TikTokin kokenut konkari ja tanssien opettaja. TikTok: Mylenuokkari
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta elokuun lopulla valmistuva yhteiskuntapolitiikan pääaineopiskelija. Gradussaan hän on halunnut yhdistää kiinnostuksena nuorisopolitiikkaan ja työttömien aktivointipolitiikkaan sekä yhteisöviestinnän oppiaineesta saamansa tietämykseen viestinnästä ja sosiaalisesta mediasta.
Tero on työskennellyt aiemmin Verkessä projektipäällikkkönä. Teron intohimoina ovat digitaaliset pelit, varsinkin FPS-, indie- ja strategiapelit, vihreä tee, kirsikat ja inkivääri.