Discord-bottien perusteet

Mies ottaa puhelimella kuvaa ulkona talvimaisemissa selkä kameraan päin.

Monet nuorisotyöntekijät ovat koronaviruksen jyllätessä siirtyneet kertarykäyksellä Discordiin. Nyt kun moni toimipaikka on saanut oman Discord-palvelimen auki ja tiedotettua siitä nuorille, voi käyttää aikaa myös sen pohtimiseen, miten toiminnasta saadaan entistä monipuolisempaa ja sujuvampaa. Tässä materiaalissa käymme läpi Discordiin sopivien bottien asentamista ja toiminnallisuuksia, joilla omaa työtään voi hieman helpottaa. Lopussa listaamme myös muutamia esimerkkejä nuorisotyössä käyttökelpoisista Discord-boteista.

Mitä ovat Discord-botit ja mitä niillä voi tehdä?

Botit ovat käytännössä pieniä ohjelmia, jotka automatisoivat tai tuovat uusia toimintoja Discord-palvelimelle. Niillä on mahdollista saada aikaan toiminallisuutta, kuten musiikkia tai pelejä, suoraan palvelimelle. Bottien avulla voi halutessaan luoda myös automaattisia tiedotteita tai antaa niiden hoitaa osa oman palvelimen moderoinnista. Botit voivat myös kerätä tilastoja palvelimen toiminnasta. Varsinkin moderoivissa boteissa on huomioitava se, että niille joutuu itse asettamaan halutut rajat, joissa botti toimii. Botin lisääminen on helppoa, mutta jotta botin saa toimimaan haluamallaan tavalla, pitää säätää asetukset itselleen sopiviksi.

Botteja valitessa on hyvä ottaa huomioon, että botteja voi tehdä ja tarjota käyttöön melkein kuka tahansa. Siksi suosittelemmekin, että tutustut botteihin esim. jonkin niitä keräävän palvelun kautta. Näissä palveluissa usein myös kerrotaan kuinka suosittu botti on. Tätä voi arvioida käyttäjäarvioiden tai asennusmäärien kautta. Botteja keräävistä palveluista pari esimerkkiä asennusohjeiden jälkeen.

Miten botti asennetaan?

Käytämme tässä esimerkkinä Statbot -bottia, joka kerää palvelimelta käyttäjätilastoja. Koska tilastointi on tärkeää toiminnan arvioinnin kannalta, Statbot on erinomainen valinta ensimmäisenä asennettavaksi botiksi.

Yleensä varsinkin enemmän toimintoja sisältävillä boteilla on omat kotisivut. Näin on myös Statbotilla. Botin hallinta ja tilastojen tutkiminen tapahtuu kotisivulta löytyvän hallintapaneelin (dashboard) kautta.

Jotta mikä tahansa Discord-botti voi toimia, se täytyy ensin kutsua palvelimelle. Huomioi, että botin palvelimelle kutsuminen edellyttää kyseisen palvelimen järjestelmänvalvojan oikeuksia. Bottia voi ajatella ikään kuin yhtenä palvelimen jäsenenä. Botti myös useimmiten luo itselleen oman profiilin palvelimen rooleihin, jota voi erikseen säätää tai sille voi jakaa halutessaan erikseen oikeuksia kanava-kohtaisesti.

  1. Mene ensimmäisenä osoitteeseen https://statbot.net/ . Ensimmäisenä botti pitää kutsua palvelimelle; tämä on useimpien bottien kotisivuilla tuotu selkeästi esiin.
Statbotin sivu, jossa ympyröity ylärivistä Invite Statbot.

2. Kutsu botille lähetetään Discord-tilisi kautta. Muista, että sinulla pitää olla palvelimelle järjestelmänvalvojan oikeudet.

Discordin etusivu, jossa auki krijautumisosio

3. Kun olet kirjautunut sisään Discord-tilillesi, pitää sinun sen jälkeen valita, mille palvelimelle (alasvetovalikko) haluat botin kutsua.

4. Tämän jälkeen botti pyytää lupaa palvelimelle ja tarvitsee yleensä paljon oikeuksia. Jotta botti toimii, oikeudet täytyy sille myöntää. Tämän takia kannattaa tutustua bottiin ja muiden käyttäjien kokemuksiin etukäteen, jotta voit varmistua botin turvallisuudesta. Klikkaa ”Valtuuta” jatkaaksesi.

5. Botti ilmoittaa, että se on valtuutettu. Tämän jälkeen Discord-palvelimelle tulee viesti uudesta käyttäjästä ja Statbot näkyy listassa yhtenä palvelimen jäsenenä.

6. Mene takaisin Statbotin etusivulle. Seuraavaksi kirjaudu sivun oikeasta yläkulmasta sisään omilla Discord-tunnuksilla.

7. Seuraavaksi Statbot pyytää lupaa saada tilisi tietoja. Tämäkin on monilla boteilla hyvin yleistä. Statbot tarvitsee tätä lupaa mm. botin oman sivun toimintojen takia.

8. Kun olet kirjautunut sisään, voit valita minkä palvelimen tietoja haluat katsoa, mikäli Statbot on asennettu useammalle hallinnoimallesi palvelimelle. Tämä kohta kertoo siis ne palvelimet, joille botti on asennettu ja joilta on mahdollista tietoa saada, vaikka et olisikaan niiden palvelimien järjestelmänvalvoja.

9. Nyt pääset katsomaan Statbotin keräämiä tietoja. Ota huomioon, että Statbotin pitää antaa pari päivää kerätä tilastoja, jotta se pystyy piirtämään kuvaajia ja vertailemaan palvelimen tapahtumia. Manage-napin alta löydät Statbotin asetukset.

Statbotin sivu, jossa näkyvillä Verken profiili

10. Jos haluat vaihtaa palvelinta, voit tehdä sen oikeasta yläkulmasta, oman profiilisi kohdalta.

Kuvakkaappaus Stabot-sivusta, jossa ympyröity oikeasta reunasta kohta Settings

11. Asetuksista pääset muokkaaman Statbotin käytöstä ja tekemään asetuksia tiedonkeräämiselle.

Stabot-sivun kuvakapapaus, jossa ympyröity vasemmasta reunasta kohta Congirue

12. Tilastoinnin hallinta on Stats-välilehden takana. Täällä voi valita erilaisia intervalleja tilastojen esittämisen ja keräämisen suhteen sekä määrittelemään kanavat, joilta tietoja kerätään. Samoin voi määritellä erilaisia käyttäjätapahtumia palvelimella (lähinnä pelejä ja esimerkiksi YouTuben käyttöä, mikäli jäsenet ovat tämän asetuksen seurannan laittaneet päälle omasta Discord-profiilistaan), joita Statbot seuraa.

Stabot-sivun kuvakaappaus, jossa näkyy tilastojen asetukset.

13. Kun olet saanut asetukset Statbotin hallintapaneelista kuntoon, on aika siirtyä omalle Discord-palvelimelle. Discordissa pääset palvelimen asetuksiin oikeasta reunasta, klikkaa oman palvelimen kohdalla hiiren oikealla,  valitse “Palvelinasetukset” ja sen jälkeen “Roolit”.

Discordista kuvakaappaus, jossa ympyröity Palvelinasetukset-kohta.

14. Roolien alta näet Statbotin luoman oman roolin. Halutessasi voit hallita roolin asetuksia täältä aivan samoin tavoin, kuin muitakin rooleja. Huomioi, että jos muokkaat rooleja liikaa, saattaa botin toiminta häiriintyä.

Discordin asetuksista näkyy Roolit-sivu ja sieltä ympyröity Statbot

15. Statbotilta voi pyytää tietoja myös suoraa tekstikanavalla. Tämä tapahtuu s?-alkuisilla komennoilla. Komento s?help antaa listauksen mahdollisista komennoista, joilla kyselyjä voi pyytää. Tietojen kyselylle olisi hyvä tehdä oma kanava, jotta Statbotin antamat tilastot eivät häiritse muuta keskustelua. Komennoilla on myös mahdollista säätää oikeudet, kuka kyselyjä voi tehdä.

Verken Discord-palvelimella auki Statbot-sivu, jossa näkyy sivun analytiikkaa.

Mistä voit etsiä lisää botteja?

Botteja kannattaa ensisijaisesti etsiä listaussivuilta, joista pari esimerkkiä alla. Bottien määrä on kuitenkin sen verran suuri, että ainakin aluksi kannattaa olla valmiina ajatus siitä, millaista toiminnallisuutta boteilta etsii. Vinkkejä tiettyyn nuorisotyölliseen käyttötarkoitukseen voi ja kannattaa kysyä myös Verken discord -palvelimelta.

Esimerkkejä nuorisotyölliseen käyttöön soveltuvista discord -boteista

Statbot (Tilastointi)
https://statbot.net

Statbot on oivallinen botti tilastojen keräämiseen omalta Discord -palvelimelta. Asentamalla statbotin käyttöön jo palvelimen alkuvaiheessa saa hyvin kerättyä dataa palvelimen aktiivisuudesta ja jäsenmäärän kehittymisestä. Botti tarjoaa myös työkaluja mm. aktiivisimpien kanavien tutkimiseen. Kannattaa huomioida, että botti kerää tilastoja vain siitä asti kun se on kutsuttu palvelimelle ja että tilastojen kertymisessä on alkuvaiheessa viivettä. Tilastojen kerääminen on kuitenkin ehdottoman tärkeää toiminnan vaikuttavuuden seuraamiseksi, joten joku tilastoboteista kannattaa ehdottomasti palvelimella olla!

Mee6 (moderointi)
https://mee6.xyz/

Mee6 helpottaa kanavan moderointia. Sen avulla on mahdollista asettaa esim. ei toivottuja-sanoja sekä yhden sanan jatkuvaa toistoa. Mee6 tukee myös muita toiminnallisuuksia kuten automaattisia tervehdyksiä, hakutoimintoja sekä auto-roolituksia. Mee6:ssa on hyvin monipuolinen ja samalla selkeä web-käyttöliittymä. Mee6:n moderointiominaisuuksiin voi tutustua täältä.

Groovy (musiikkia)
https://groovy.bot/

Groovyn avulla on mahdollista soittaa puhekanavilla musiikkia siten, että muutkin kanavalla olevat jäsenet kuulevat musiikin. Groovyn tukemia palveluita ovat mm. Spotify, YouTube ja Soundcloud. Groovylla on monipuoliset ohjaus- ja hallintamahdollisuudet. Tekijänoikeudet tai musiikin julkisen esittämisen oikeudet eivät ole ongelma (kuten esim. spotifyn soitossa nuorisotalolla), sillä musiikki toistetaan käytännössä YouTubesta. Botin komennot löytyvät täältä.

Poll Bot (kyselyt)
https://top.gg/bot/pollbot

Poll Bot mahdollistaa kevyiden kyselyiden tekemisen tekstikanavalle. Kyselyihin voi vastata eri reaktioilla. Voit myös luoda kyselyn omilla vastauksilla, jolloin Poll Bot tekee automattisesti linkin tekstiin, josta pääsee Strawpoll-palveluun vastaamaan kysymyksiin.

  • Tehdäksesi kyselyn, johon vastataan reaktioilla. Kirjoita: poll: kysymyksesi tähän
    Poll Bot reagoi kysymykseen  👍 (kyllä), 👎 (ei), ja 🤷‍ (en tiedä)
    Tämän jälkeen vastaajat voivat jatkaa helposti kysymykseen reagointia.
  • Voit tehdä myös kyselyn useammalla vastauksella. Kirjoita silloin: poll: {Kysymys} [vastaus 1] [vastaus 2] [vastaus 3] [vastaus 4]  jne.
    Poll Bot luo Kysymykselle kirjaimilla merkatut vastaukset
  • Luodaksesi Strawpoll-palveluun linkittyvän kysymyksen kirjoita: +strawpoll {Kysymys} [vastaus 1] [vastaus 2] [vastaus 3] [vastaus 4]  jne.

Gamesrob (pelejä)
https://top.gg/bot/gamesrob

Gamesrob-botti on esimerkki peliboteista, joilla voi pelata pikkupelejä nuorten kanssa suoraan Discordissa. Pelivalikoimaan kuuluvat mm. ristinolla, hirsipuu ja UNO. Apuja saat botin kutsuttuasi komennolla g*help. Gamesrob on vain yksi esimerkki toiminnallisista peliboteista, näitä löytyy listoilta monia! Voit esimerkiksi etsiä tiettyjä pelejä, joita nuoret ovat pelanneet talolla aiemminkin.

Dice maiden (heitä noppaa)
https://top.gg/bot/377701707943116800

Dice Maiden on noppia heittävä botti, joka on alunperin suunniteltu roolipelejä silmällä pitäen, mutta sillä on helppo pelata vaikkapa Yatzya. Bottia käskytetään !roll -komennoilla. Botti herää esimerkiksi komennolla !roll 2d6 + 3d10 heittää kaksi kuusisivuista noppaa ja kolme kymmenensivuista noppaa. Lisää tietoa ja esimerkkejä löydät täältä.

Katso kaikki vinkit