Materiaali 10.06.2014

Älä pidä sisälläs, sano se somessa – SaySome-chat

SaySome-chat on Tampereen nuorisopalveluiden ylläpitämä nuorille kohdennettu verkossa toimiva keskustelukanava, joka on toiminut marraskuusta 2013 alkaen. Saysome on syntynyt osana Call Me Anytime -hanketta. Kyseessä on yksinkertainen ryhmä- ja henkilökohtaisen keskustelun mahdollistava verkkopalvelupalikka, joka on asennettu kaupungin palvelimelle. SaySome-chat rohkaisee nimensä mukaisesti nuorta kertomaan somessa, mitä mielessä liikkuu. Mahdollisuus keskustella anonyyminä tarjoaa nuorelle matalan kynnyksen osallistua ja tuoda omia ajatuksiaan esille.

Kohderyhmä

SaySomen kohderyhmä koostuu pääosin 13 – 25 -vuotiaista nuorista, joista suuri osa ei kuulu perinteisen nuorisotyön piiriin. Kyseessä olevaa verkkopalvelupalikkaa voi hyödyntää muidenkin ikäryhmien kanssa. Tällä hetkellä chat-palvelinta käyttää säännöllisesti SaySomen lisäksi esim. hanke, jonka pääasiallisena kohderyhmänä ovat aikuiset.

Tavoitteet

Toiminnan tarkoituksena on tuottaa nuorille säännöllistä ja reaaliaikaista palvelua verkossa. Tavoitteena on nuorten kohtaaminen ja aktivoiminen, sekä tavoittaa sellaisiakin nuoria, jotka ei välttämättä kuulu perinteisen nuorisotyön piiriin. Toiminnan tavoitteena on myös verkkopalvelutekniikan hyödynnettävyyden lisääminen sekä ennaltaehkäisevän ja moniammatillisen verkkonuorisotyön kehittäminen.

Toteuttaminen

SaySome-ryhmächat palvelee tiistaisin ja torstaisin klo 18-21 välisenä aikana. Nuori voi kirjautua chattiin haluamallaan nimimerkillä. Chat-illoissa keskustelua ohjaa kaksi nuorisotyöntekijää. Työntekijät ovat skype-puheyhteydessä toisiinsa koko illan ajan. Kerran kuukaudessa ryhmächatissa järjestetään ns. moniammatilliset teemajamit, joissa käsitellään nuorten toivomia teemoja. Näissä teemachateissa on vieraana teemaan liittyviä asiantuntijoita, jotka ohjaavat keskustelua ja vastailevat nuorten esittämiin kysymyksiin.

Chateissa on ollut noin kaksi sataa kävijää SaySomen puolen vuoden olemassa olon aikana. Vakituisten kävijöiden porukka muodostuu noin 15 nuoresta. Ryhmächatteihin osallistuu keskimäärin 10 nuorta iltaa kohden, ohjaajien lisäksi. Ryhmächatissa on mahdollista keskustella myös henkilökohtaisesti, eli kahden kesken nuoriso-ohjaajan kanssa ns. kuiskaamis-toiminnolla. Kokemus kuitenkin osoittaa, että nuoret pystyvät avautumaan hyvinkin arkaluontoisista asioista myös ryhmächatissa, toisten nuorten läsnäollessa, sillä ryhmächatissa voi keskustella nimettömänä eli anonyymisti.

SaySome toimii iltojen lisäksi myös päiväaikaan, Tampereen nuorisopalveluiden verkkosivujen yhteydessä. Tällöin nuori voi jutella nuoriso-ohjaajan kanssa kahdenkeskisessä chatissa ja poiketa vaikkapa kysymään mitä tahansa nuorisopalveluiden toimintaan liittyvää. Mikäli työntekijä ei ole juuri ko. hetkellä paikalla chatissa, nuori voi jättää palveluun yhteydenottopyynnön jolloin nuoriso-ohjaaja vastaa hänelle myöhemmin sähköpostitse.

SaySome chatissa on kysymys PHP- ja MySQL -perustaisesta, omalle palvelimelle asennettavasta ohjelmasta, johon ostetaan kertalisenssi. Ohjelman asennuksen jälkeen sivuston koodiin kirjoitetaan lyhyt pätkä lisäkoodia, jonka avulla sivusto osaa hakea ohjelman toiminnalliset ominaisuudet näkyville ja käytettäväksi. Operaattorit työskentelevät samalla palvelimella, jolla ko. sivusto sijaitsee, mutta kuitenkin omassa chat-ympäristössään. Ympäristö tulee ohjelman mukana, mutta chattiin mennään normaalista nettiselaimella tunnistautumisen kautta. Minkäänlaista tietoa ei liiku muualla kuin palvelimen ja chattia käyttävän asiakkaan välillä, eli tietoa ei myöskään tallennu esim. ulkopuolisille palvelimille.

Resurssit

SaySome chatissa työskentelee Call Me Anytime -hankkeen työntekijä sekä kuusi Tampereen nuorisotaloilla toimivaa nuorisotyöntekijää. Hanketyöntekijän työnkuvaan kuuluu SaySome -toiminnan kehittäminen ja käytännön pyörittäminen. Nuorisotyöntekijät ohjaavat chattia keskimäärin 1 – 3 iltaa kuukaudessa. Chatissa toimii myös 10 opiskelijan ryhmä ns. apuohjaajina.

Chat-palikan käyttäminen on hyvin yksinkertaista, eikä se vaadi teknistä erityisosaamista. Chat toimii itsenäisenä verkkosivustona ja se on mahdollista ns. upottaa jo olemassa oleville sivuille. Toisaalta kehittämistä kaipaa chatin parempi käytettävyys mobiililaitteilla.

Kokemuksia

SaySome chatissa suurimpana haasteena on informaation yksipuolisuus keskustelutilanteessa, sillä kirjoittaen kommunikoinnista puuttuu mm. äänensävy, kasvon ilmeet sekä ruumiinkieli. Näin ollen työntekijän tulee edetä vuorovaikutustilanteessa hienovaraisesti ja tehdä mm. tarkentavia kysymyksiä selvittääkseen asiakkaan tilannetta.

Haastavaa ryhmächatissa on myös jokaisen keskustelijan huomioiminen tasapuolisesti. Uuden asiakkaan tullessa chattiin on tärkeä ohjata hänet mukaan keskusteluihin. Chatissa käydään välillä niin intensiivistä keskustelua, että jokaisen chatissa mukana olevan nuoren huomioiminen saattaa olla hankalaa. Toisinaan chatissa voi puolestaan olla hiljaista, jolloin aika kuluu hitaasti. Ohjaajan tehtävänä on virittää keskustelua, vaikka linjoilla olisi van yksi tai muutama asiakas.

Chatissa voi keskustella myös anonyymisti, mikä on avannut nuorten kannalta mahdollisuuden varsin merkityksellisiin ja arkaluonteisiinkin keskusteluihin. Chatissa on keskusteltu mm. seuraavista aihepiireistä: sosiaalinen media, harrastukset, suhtautuminen kirkkoon, esteettömyys, sukututkimus, tupakkalakko, unelmat, rasismi, ammattiliitot, koulukiusaus, yksinäisyys, paniikkikohtaukset, rikokset, asuminen asuntolassa, ihmissuhteet ja paljon muuta.

Tarvittaessa nuoria on ohjattu chatissa eri tahojen piiriin. Nuorille on myös annettu tukea ja neuvoja monenlaisissa asioissa. Nuorten kanssa on suunniteltu chatin kehittämiseen liittyviä kysymyksiä, teemajamien sisältöä sekä yhteisiä kasvokkaisia tapaamisia, joita onkin toteutettu jo muutaman kerran.

Arviointi

Chatin hyödyllisyyttä on arvioitu tilastoimalla chatin kävijämäärät ja seuraamalla, kuinka moni kävijöistä palaa uudelleen chattiin. Chatin vaikuttavuutta kuvastaa nuorten kanssa chatissa käydyt keskustelut sekä nuorten kommentit saamaansa palveluun liittyen.Jokaisen chat-illan jälkeen ohjaajat täyttävät palautelomakkeen, ns. zef-arviointikoneella. Palautelomakkeen mittarin koskevat chatin kävijämääriä, hyötyjä, mahdollisia ongelmakohtia. Ne siis toimivat sekä määrällisiä että laadullisina mittareina. Myös chatissä käyville nuorille on alettu tekemään palautekyselyjä toiminnan arvioimiseksi.

Hyödyt nuorisotyön kannalta

Verkkonuorisotyö ja chat-ohjaus tarjoaa merkittävän lisän perinteiselle nuorisotyölle. Sosiaalinen media on tänä päivänä nuorten suuressa suosiossa, ja siksi palveluohjauksen laajentaminen verkkoon on tärkeää, kuten eräät nuoretkin itse kommentoivat SaySome chatin hyötyjä:

  • ”Tälläset chatit on täydellisii tutustua, ja sit jos on chat tapaamisii ku on tääl jo tutustunu, ni uskaltaa.?”
  • ”Tää chat vois olla myös portti nuokuilla käymiseen.”
  • ”Kynnys lähtee tänne mukaan on pienempi kun se että tarvis lähtee fyysisesti nuokkarille.”

Verkossa toimivaa keskustelukanavaa kannattaa hyödyntää monentyyppisten asiakasryhmien kanssa. Se voi toimia yhteydenpidon tai vertaistuen kanavana, ohjauksellisessa toiminnassa tai mielipiteiden keräämistä varten.

Toteutuksen ajankohta

1.9.2013 alkaen

Toteuttajataho ja yhteystiedot

Tampereen kaupunki, Hyvinvointipalvelut, Kulttuuri- ja nuorisopalvelutjohtava koordinaattori Janne Taiponen, janne.taiponen@tampere.fi, puh 0400 909 522
hankeohjaaja Johanna Virolainen, johanna.virolainen@tampere.fi, puh 040 801 6130

Linkkejä

SaySome-chat
Tampereen nuorisopalveluiden verkkosivut

Yhteistyökumppanit

Tampereen kaupungintoimijat
Oulun kaupunki
Kankaanpään opisto