Nainen istuu kahvilassa ikkunan edessä olevassa baaripöydässä ja katsoo hymyillen sivulle.

Sini Suominen

Nettinuorisotalo Netarin koordinaattori. Olen aikaisemmin työskennellyt varhaiskasvatuksen lastenhoitajana noin 10 vuotta. Päätin laajentaa asiakaskuntani ikähaarukkaa ja opiskelin yhteisöpedagogiksi haaveenani päästä jonain päivänä tekemään töitä digitaalisen nuorisotyön parissa. Unelmani toteutuikin heti valmistuttuani, kun pääsin Netariin, unelmatyöpaikkaani töihin! <3 Netariympyrä sulkeutui elämässäni, sillä olen itse ollut Netarin kävijänä Habbo-hotellin aikoina, myöhemmin Netarin vapaaehtoisena, sitten tuntityöntekijänä ja nyt tosiaan täysipäiväisenä työntekijänä. Netari-liekkini on siis palanut jo monia monia vuosia. Netarissa työnkuvaani kuuluu esimerkiksi Netarin yhteistyökunnat, vapaaehtoiset, Netarin viestintä/somet ja palveluiden kehittäminen. Vapaa-ajallani tykkään mm. uida, geokätköillä, neuloa, virkata ja pelata videopelejä. Rakastan kaikkea digiin liittyvää ja yritän ruokkia pientä sisäistä nörttiäni pikseleillä aina kun vaan voin.

Netarista löydät lisää esimerkiksi:

www.netari.fi | Instagram @netariFi | TikTok @netari_official | Twitch @netariFi

Kaikki kirjoittajan blogikirjoitukset

  • kuva somecampin poppoosta

    (Teko)älykästä tulevaisuutta

    Sini Suominen | 18. lokakuun 2023

    Vaikka tämän vuoden SomeCamp olikin itselleni vasta toinen kerta, on siitä silti tullut jo tärkeä ja odotettu tapahtuma omaan kalenteriini. Eikä tosiaan...