Uutiset 11.05.2020

SomeCamp tulee uudella konseptilla – syksyllä työskennellään ryhmissä ja innovoidaan yhdessä

Verken jo perinteeksi muodostunut SomeCamp-tapahtuma järjestetään tänä vuonna kokonaan verkossa. SomeCamp 2020 rakentuu pienryhmissä työskentelystä ja kahden päivän yhteisestä ohjelmasta. Osallistujilta edellytetäänkin ajan varaamista sekä pienryhmissä työskentelyyn että yhteiseen ohjelmaan. Ryhmissä työskentelyyn kuuluu myös itsenäistä työskentelyä, jolle on hyvä varata pari tuntia viikossa.

Osallistujat voivat valita ryhmätyöskentelyn nuorisotyölliset botit, sosiaalinen media tai digitaalinen teknologia ryhmätoiminnassa -ryhmien väliltä. Ryhmissä tuotetaan otsikkonsa mukaisia toimintamalleja ja sisältöä nuorisotyöhön sekä kokeillaan erilaisia tapoja nuorisotyöllisen toiminnan suunnitteluun.

Tänä vuonna keskitymme läpileikkaavana teemana suunnitelmallisuuteen digitaalisessa nuorisotyössä. Uskomme, että suunnitelmallisuuden kehittäminen antaa myös tilaa digitaalisen nuorisotyön uusille ja innovatiivisille käytänteille juurtua osaksi perustoimintaa. Entistäkin vahvempi suunnitelmallisuus auttaa myös reagoimisessa nuorten muuttuviin tarpeisiin tai digitaalisen teknologian käyttötapoihin tai muihin yllättäviinkin tilanteisiin.

Vanhaan tuttuun tapaan ohjelmamme rakentuu näkökulman vaihtelusta strategisen tason ja käytännön toiminnan välillä sekä tasapainottelusta toiminnallisen tekemisen ja kovatasoisten asiantuntijapuheenvuorojen välillä. SomeCampia ei tietenkään voisi enää sanoa SomeCampiksi, ellei meillä olisi myös osallistujien vetämiä käytännönläheisiä työpajoja. Järjestämme myös iltaohjelmaa mukavan yhdessäolon merkeissä.

SomeCamp 2020 järjestetään kokonaisuudessaan verkossa, myöhemmin ilmoitettavilla alustoilla.  Tapahtuma on osallistujille maksuton, mutta varmistuthan ennen ilmoittautumista työajan käytöstä oheisen alustavan aikataulun mukaisesti. Mikäli kaipaat lisätietoa, ota meihin yhteyttä tai tule kuulemaan lisää uudistuneesta SomeCampista infotilaisuuteen YouTube-kanavallamme 19.5. klo 13:00.

SomeCampin ilmoittautuminen alkaa 19.5. infotilaisuuden päätyttyä osoitteessa www.somecamp.fi. Ilmoittautuminen on auki 30.6. asti tai niin kauan kun tapahtuma tulee täyteen. Tervetuloa mukaan!

Somecamp 2020 pähkinänkuoressa

19.5. klo 13:00 Infotilaisuus Verken YouTube -kanavalla ja tapahtumaan ilmoittautuminen alkaa

30.6. Tapahtumaan ilmoittautuminen päättyy

16.9. klo 14:00-16:00 Kick off

30.9. klo 13:00-15:00 Ryhmätyöskentely alkaa

7.10. klo 13:00-15:00 Ryhmätyöskentely jatkuu

14.10. klo 13:00-15:00 Ryhmätyöskentely jatkuu

21.10. klo 13:00-15:00 Ryhmätyöskentely päättyy

4.11. klo 9:00-17:00 SomeCamp 2020 intensiivipäivä I ja vapaaehtoista iltaohjelmaa

5.11. klo 9:00-17:00 SomeCamp 2020 intensiivipäivä II

 

Lisätiedot:
Juha Kiviniemi (juha@verke.org)  ja Pasi Tuominen (pasi@verke.org)