Uutiset 03.04.2019

Huhtikuussa #digi10-haasteessa ryhdytään median tuottajiksi

Nuorista puhutaan toisinaan diginatiivien sukupolvena, jonka mediataidot ovat lähtökohtaisesti aikuisia paremmat. Yleistys sivuuttaa kuitenkin nuorten välillä esiintyvät merkittävät erot ja pahimmillaan johtaa siihen, että aikuiset eivät koe nuorten tarvitsevan minkäänlaista mediakasvatusta. Tämän vuoksi #digi10-haasteen neljännessä kohdassa keskitytään median tuottamiseen.

#digi10-haasteen neljäs kohta:

4. Tuota mediaa esimerkiksi jollakin verkosta löytyvällä ilmaisella työkalulla. Teos voi olla kuvaa, musiikkia, videota tai vaikka kaikkien niiden yhdistelmää.

Median tuottaminen itse on erinomainen keino kehittää omia mediataitoja. Siksi on tärkeää, että nuoret pääsevät kokeilemaan erilaisia mediatekijyyden ja -toimijuuden rooleja. Kun joutuu itse pohtimaan esimerkiksi kuvakokoja, haastateltavien valintoja, leikkauksia ja teoksen näkökulmia, oppii arvioimaan kriittisemmin myös muiden tekemiä mediatuotoksia. Itse tekeminen ja kokemuksellisuus ovatkin mediakasvatuksen tärkeitä lähtökohtia. Myös itseilmaisuun kannustaviin mediakasvatustuokioihin on hyvä liittää kriittinen ja reflektiivinen aspekti: mitä opin tämän tekemisen myötä mediasta?

Kasvattajaa tarvitaan tueksi avaamaan arvokysymyksiä, pohtimaan yhdessä median valintoja, arvioimaan tiedon luotettavuutta ja rohkaisemaan nuoria osallistumaan mediassa käytäviin keskusteluihin. Digihaasteen neljännessä kohdassa syvennytään tämän vuoksi tuottamaan itse mediaa. Ehkä löydät jonkin uuden välineen, jonka voit ottaa käyttöön myös nuorten kanssa tehtävässä työssä?

Ryhdy siis reippaasti itse median tuottajaksi ja lataa tuotoksesi muiden ihailtavaksi nettiin. Julkaise siitä linkki someen ja käytä tunnistetta #digi10 sekä merkkaa Verke (@verkeorg) mukaan.

Löydät koko #digi10-haasteen täältä!

Välineitä ja vinkkejä median tuottamiseen: