Tietoa ja suosituksia esports-toimintaan kunnallisessa nuorisotyössä

Verken julkaisuja pinottuna pöydälle

Esports on valloittanut maailmaa ilmiönä. Samalla siitä on tullut yksi suosituimmista nuorten harrastuksista maailmanlaajuisesti. Ilmiö näkyy myös meillä Suomessa ja se on omalta osaltaan muokannut 2000-luvun nuorisokulttuuria. Nuorisokulttuurisesti merkittävänä ilmiönä esportsin pitäisi kiinnostaa myös nuorisotyötä.

Esports on lajina ja harrastuksena niin tuore, että sen määrittely tarkasti on vielä häilyvää. Nuorisotyöllisestä näkökulmasta esports on työkaluna ja toimintamuotona uudenlainen tapa tehdä asioita, jotka ovat tuttuja perinteisemmistä nuorisotyön muodoista ja välineistä. Nuorisotyön tavoitteet ja periaatteet ohjaavat myös esports-toimintaa.

Nuorisolain toisen pykälän tavoitteet ohjaavat kuntien nuorisotyötä, ja ne kaikki tulisi huomioida myös esports-toiminnassa:
1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa;
2) tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista;
3) tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
4) edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista; sekä
5) parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja.

Kanuuna ja Verke haluavat tässä napakassa tietopaketissa avata esportsia käsitteenä ja sen merkitystä kunnallisessa nuorisotyössä. Julkaisu on tarkoitettu erityisesti esports-toiminnan aloittamista harkitseville kunnille pohdinnan tueksi. Esports-toiminta on eri kunnissa hieman eri näköistä, riippuen kunnan painopisteistä nuorisotyöllisten tavoitteiden suhteen sekä muista esports-toimijoista oman kunnan alueella. Kaikille kunnille sopivia ohjeita siis on vaikeaa antaa, joten toivomme että kunnat peilaavat julkaisun vinkkejä omaan tilanteeseensa.

Tätä julkaisua varten on haastateltu eri organisaatioiden nuorisotyön ammattilaisia, jotka ovat työssään tekemisissä esportsin kanssa. Voit ladata julkaisun pdf-tiedostona alla olevasta linkistä.

Mikäli olet kiinnostunut syventymään esportsiin tarkemmin, suosittelemme lämpimästi tutustumaan seuraaviin materiaaleihin:
– Suomen elektronisen urheilun liiton yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma
– Suomen e-urheilun eettinen ohjeisto
– Pelikasvattajan käsikirja 2
– Nuorisotyö lanittaa
– Striimiopas
– Miten sukupuoli saattaa vaikuttaa peliharrastukseen ja miten se voitaisiin huomioida peleihin liittyvässä nuorisotyössä?

Tietoa ja suosituksia esports-toimintaan -ohjeistuksen kansikuva, jossa sinisellä pohjalla pääotsikko ja sisällysluettelo
Katso kaikki julkaisut