Mediakasvatusseura on tuottanut lisäraportin Verken vuonna 2015 toteuttamaan kyselyyn nuorisotyöntekijöiden digitaalisen median käytöstä. Mediakasvatusseuran raportissa 915 nuorisotyöntekijän vastauksia tarkastellaan mediakasvatuksen kehittämisen näkökulmasta: mitä nuorisotyöntekijät kertovat mediakasvatuksesta ja osaamistarpeistaan siihen liittyen.

Vastausten perusteella käy ilmi, että nuorisotyöntekijät kokevat internetin ja digitaalisen median mahdollisuuksien hyödyntämisen tärkeäksi ja  että ammatilliseen kehittymiseen kaivataan lisää tukea ja arvostusta.

Internetin käyttäminen nuorten parissa tehtävässä työssä liittyy tiivisti mediakasvatukseen ja raportti antaa myös virikkeitä ja ideoita sujuvan verkkonuorisotyön edistämiseen. Merkittävimmät verkon käyttötavat nuorisotyössä ovat tiedottaminen ja yhteydenpito nuoriin. Koska mediakasvatus, digitaalisissa toimintaympäristöissä työskentely ja oman osaamisen kehittäminen nuorisotyössä ovat tärkeitä, antaa raportti suuntaviivoja niille kokonaisuuksille, joita voidaan tutkia lisää tai liittää osaksi ammattikunnan kehittämisen painopisteitä.

Lataa lisäraportti Mediakasvatusseuran sivuilta (pdf).

Verken kuntakyselyn mediakasvatuksellisen osuuden tuloksiin ja kuvioihin voit tutustua tarkemmin SlideSharessa.