Hyvä käytäntö: YAD Street Team – vapaaehtoistyötä verkossa

Mies ottaa puhelimella kuvaa ulkona talvimaisemissa selkä kameraan päin.

YAD Street Team on matalan kynnyksen vapaaehtoistyötä, jota hallinnoidaan verkon välityksellä. Toiminnan tarkoituksena on tarjota nuorille mahdollisuus tehdä valtakunnallisesti YAD:n ideologian mukaista ehkäisevää huumetyötä ja vapaaehtoistyötä siten, että vapaaehtoistyön ohjaus tapahtuu verkossa. Toiminnalla pyritään vaikuttamaan ruohonjuuritasolla nuorten huumeasenteisiin ja tekemään ehkäisevää huumetyötä nuoria kiinnostavalla tavalla vertaisvaikuttamisen keinoin.

Kohderyhmä

Toiminnan kohderyhmää ovat 13-21 -vuotiaat nuoret, pääkohderyhmänä 13-17 -vuotiaat.

Tavoitteet

Toiminnan tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus tehdä valtakunnallisesti YAD:n vapaaehtoistyötä ja ehkäisevää huumetyötä siten, että ohjaus tapahtuu verkon välityksellä. Toiminnalla pyritään vaikuttamaan ruohonjuuritasolla nuorten huumeasenteisiin ja tekemään ehkäisevää huumetyötä nuoria kiinnostavalla tavalla vertaisvaikuttamisen keinoin. Vapaaehtoisten toimintaympäristö on sekä verkossa/sosiaalisessa mediassa että nuoren sosiaalisessa ja fyysisessä lähiympäristössä.

Toteuttaminen

Käytännön tasolla Street Teamiin liittyminen ja tehtävien teko tapahtuu seuraavasti; nuori kirjautuu käyttäjäksi Street Teamin sivuille omalla nimimerkillään ja valitsee tehtäväpankista itseään kiinnostavan tehtävän, sekä pyytää mahdollisesti tarvitsemansa materiaalit. Tehtäviä on karkeasti sanottuna kolmenlaisia: välittömästi verkossa tehtäviä, koulutuksellisia verkkotehtäviä sekä nuoren kaveri-/ muussa sosiaalisessa ja fyysisessä lähipiirissä suoritettavia tehtäviä. Tehtyään valitsemansa tehtävän, hän raportoi sen suoritetuksi Street Teamin sivujen kautta. Ylläpito antaa palautteen ja pisteyttää suoritetun tehtävän. Pisteiden kertymisen myötä vapaaehtoisia palkitaan erilaisilla Street Teamin tuotteilla, esim. huppareilla ja Converse-tennareilla. Palkitsemisella pyritään kannustamaan toiminnassa mukana pysymiseen.

Street Teamin toiminnan keskiössä ovat nettisivut sekä eri sosiaalisen median sovellukset. Toimintaa hallinnoidaan nettisivujen kautta. Viikoittain päivittyvässä blogissa kerrotaan puolestaan toiminnan taustoista, uusista jutuista sekä nostetaan esiin ansioituneita tiimiläisiä. Blogi ilmestyy osittain myös videomuodossa. Videot ladataan YAD:n Youtube-kanavalle. Yhteydenpitoon, tiedotukseen ja nuorten osallisuuden välineinä käytetään WhatsAppia, Snapchatia, Instagramia, Facebookia sekä Discordia.

Vapaaehtoistyön ja ehkäisevän huumetyön lisäksi tärkeä ulottuvuus Street Teamin toiminnassa on mediakasvatus. Vuosina 2016-2018 OKM rahoittaa ”Mutku netissä luki…” – päihdekriittinen mediakasvatuskokonaisuus verkkovapaaehtoistyön tarpeisiin –hanketta.Hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten päihdekriittistä ajattelua sekä kehittää heidän medialukutaitoaan. Street Teamin nuoret osallistuvat hankkeen suunnitteluun, toteutukseen sekä arviointiin koko prosessin ajan. Hankkeen päämäränä on kehittää ehkäisevän päihde- ja huumetyön toimintatapoja, sekä tuoda päihdekasvatusta ja kolmannen sektorin toimintaa nuoria kiinnostavalla tavalla verkkoympäristöön.  Projektin aikana luodaan Street Teamin pelillistä toimintamallia hyödyntäen koulutuskokonaisuus, joka on myös muiden nuoriso- ja ehkäisevän päihdetyön toimijoiden käytettävissä. Ensimmäiset koulutusosiot on tarkoitus ottaa käyttöön Mediataitoviikolla helmikuussa 2017. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Music Against Drugs, Pelastakaa Lapset, Preventiimi sekä Verke.

Resurssit

Street Teamissa palkattuna työskentelee verkkovapaaehtoistyön suunnittelija, joka tekee 80 % työaikaa (60 % perusylläpitotyötä, rahoitus RAY:ltä ja 20 % Mutku netissä luki…-hanketta, rahoitus OKM:ltä).

Arviointi

YAD Street Team toimi RAY:n kolmivuotisella hankerahoituksena vuosina 2010-2013 ja tuon ajan hankkeen rinnalla kulki arviointitutkimus, jota tekivät Nuorisotutkimusverkoston tutkijat Mikko Piispa ja Suvi Ervamaa. Tulokset on julkaistu kirjana: YAD Street Team – huumekriittistä kevytaktivismia nuorille. Toiminnan arvioinnissa on käytetty mittareina Street Teamiin liittymismääriä sekä sitä, kuinka moni rekisteröityneistä aktivoituu toimintaan.

Lisäksi toimintaa on arvioitu aktiivisten tiimiläisten haastattelujen sekä tiimiläisten tekemien ennakko- ja palautekyselyiden avulla. Koska arviointitutkimus kulki koko projektin matkan mukana, se vaikutti myös toiminnan kehittämiseen. Esimerkiksi nettisivujen uudistukset tehtiin suoraan arvioinnista saatujen kokemusten mukaan. Street Team 2 –hankkeessa vuosina 2013-2015 kehitettiin toiminnan arviointityökaluksi sosiaalinen tilinpito, jota käytetään jatkossakin toiminnan arvioimiseen. Sosiaalisessa tilinpidossa on numeraalisten mittareiden lisäksi arvioinnin kohteena myös muita vaikuttavuuden mittareita. Lisäksi toimintaan osallistuvilla nuorilla on jatkuva mahdollisuus arvioida ja antaa palautetta toiminnasta, ja sen kautta toimintaa pyritään jatkuvasti kehittämään.

Kokemuksia

YAD Street Team on havaittu toimivaksi tavaksi levittää huumekriittisiä näkökulmia varsinkin 13-16 -vuotiaille nuorille. Tämän lisäksi jonkin verran nuorisotyössä mukana olevia nuoria ammattilaisia on liittynyt Street Teamiin ja he käyttävät toimintaa oman ammatillisuutensa tukena. Kolmas havaittava ryhmä on entiset huumeidenkäyttäjät, jotka haluavat tätä kautta tehdä huumekriittistä työtä. Vuositasolla Street Teamiin on rekisteröitynyt noin 350-500 uutta jäsentä, joista lähes puolet aktivoituu toimintaan mukaan. Kuukausittain aktiivisena on kymmenittäin nuoria. Tehtäväraportteja tulee vuositasolla noin kaksi tuhatta. Toimintaan kuuluu oleellisena se, että sitä voi tehdä milloin tahansa, missä tahansa ja juuri sen verran kuin haluaa. Toiminnan kannalta on tärkeää, että mukana on yhtälailla yksi-kaksi tehtävää suorittavia nuoria kuin sellaisia, jotka ovat vuosia mukana. Vapaus toimia juuri sen verran kuin itselle sopii ilman minkäänlaisia pakotteita suuntaan tai toiseen on saanut paljon kiitosta.

Hyödyt nuorisotyön kannalta

YAD:n kannalta suurin hyöty on se, että organisaation ideologian allekirjoittaneet ihmiset voivat Street Teamin kautta olla mukana YAD:n toiminnassa asuivatpa he missä päin tahansa Suomea. Nuorisotyön ja ehkäisevän päihdetyön kannalta tämä on yksi pisara meressä levittämässä huumekriittistä sanomaa. Street Teamin kautta sanoma leviää nuorelta nuorelle ilman minkäänlaisia auktoriteettistatuksia. Se on ehdottomasti yksi toiminnan vahvuus, samoin kuin nuorten selkeä toimintaosallisuus Street Teamin toiminnassa ja sen kehittämisessä. Lisäksi verkko-ohjautuvat vapaaehtoistyön mallit sopivat varmasti hyvin moneen vapaaehtoistyöhön. Oleellista on ymmärtää, että ne eivät korvaa vanhoja menetelmiä, mutta antavat toiminnalle lisämahdollisuuksia.

Toteuttajataho ja yhteystiedot

YAD Youth Against Drugs ry, verkkovapaaehtoistyön suunnittelija Anne Hämäläinen, anne.hamalainen@yad.fi, puh 0400 234 317

Linkit

Katso kaikki vinkit