Hyvä käytäntö: Leiriblogit

Mies ottaa puhelimella kuvaa ulkona talvimaisemissa selkä kameraan päin.

Espoon kaupungin Nuorisopalvelut hyödyntävät blogeja nuorisotyön välineenä leiritoiminnassaan. Tarkoituksena on kehittää leiriläisten median tuottamisen ja lukemisen taitoja, tarjota heille osallisuuden kokemuksia leirin aikana tehtyjen blogimerkintöjen avulla sekä toimia reaaliaikaisena tiedotusvälineenä leiriltä kotiväelle sekä muille asiasta kiinnostuneille. Blogimerkintöjä tehdään yhdessä leiriläisten ja ohjaajien kanssa. Mukaan voidaan tekstin ohella liittää mm. kuvia ja videoita leirin tapahtumista.

Kohderyhmä

Leiriblogi-toiminnan kohderyhmänä ovat leireille osallistuvat nuoret.

Tavoitteet

Toiminnan tavoitteena on parantaa leirin reaaliaikaista tiedotusta leiriläisten huoltajille, sekä tarjota leiriläisille medialukutaidollista oppia ja osallisuuden tuntemuksia leirin aikana tehtyjen blogipäivitysten avulla. Myös ohjaajien kuvallinen esittely blogissa ennen leirin alkua on koettu helpottavan ensikertalaisten leirille tuloa.

Toteuttaminen

Blogeja varten on olemassa useita hyviä blogialustoja. Espoon kaupungin nuorisopalveluissa on kokeiltu sekä blogger- että wordpress -alustoja, joista molempiin voi käyttökieleksi valita myös suomenkielen. Leiriblogi-toiminta lähti Espoossa liikkeellä blogitunnuksen perustamisesta, jonka alle luotiin ns. perusblogi. Myöhemmin kaikki blogit siirrettiin yhden tunnuksen alle, jotta niiden hallinnointi tulisi helpommaksi eivätkä tunnukset häviäisi, esim. ohjaajan vaihtaessa työpaikkaa.

Blogiin voi luoda erillisiä sivuja tärkeitä tietoja varten. Lisäksi etusivulle julkaistaan blogimerkintöjä eli ns. postauksia. Niitä alettiin tehdä ohjaajien toimesta jo ennen leiriä, esim. kertomalla tuleville leiriläisillä leiriä koskevia tietoja sekä esittelemällä leirin ohjaajat valokuvien kera.

Blogimerkintöjen kommenttiosioita voi käyttää myös hyväksi esim. leiriohjelmatoiveiden kartoittamisessa leirille tulevilta nuorilta. Tämä mahdollistui mm. siten, että nuoret kävivät vastaamassa postauksissa esitettyihin kysymyksiin. Lisäksi eräällä leirillä kerättiin nuorilta etukäteen toiveita ns. tuunauspäiväksi tuotavasta tavarasta, jotta ohjaajat osasivat hankkia sopivaa materiaalia tuunausta varten.

Leirien aikana postauksia on tehty pääosin leiriläisten toimesta yksi tai kaksi kertaa päivässä. Joillain leireillä nuoret on jaettu pienryhmiin, joilla on vastuu tietystä osasta leiripäivää (esim. tiistai aamupala-välipala, tiistai välipala-iltapala) ja sitten osion lopussa ryhmät istuvat yhdessä ohjaajan kanssa valitsemassa kuvia ja kirjoittamassa blogitekstejä. Blogin päivitys on merkittu osaksi leiriohjelmaa, jotta sille on varmasti aikaa. Joillain leireillä päivityksiä tekevät vain vapaaehtoiset, blogin tekemisestä kiinnostuneet leiriläiset.

Päivitystilanteessa mukana on ohjaaja, joka valvoo, että valokuvissa ja kirjoitettavissa teksteissä noudatetaan hyvää makua. Tärkeää on, että kirjoittajien nimet näkyvät tekstissä, jotta vanhemmat voivat etsiskellä päivitystä, johon hänen omat lapsensa ovat osallisena. Pienempien lasten toimiessa päivittäjinä, voi ohjaaja toimia kirjoittajana ja kirjoittaa postaukset lasten sanelun mukaisesti. Samalla ohjaaja voi esittää tarkentavia kysymyksiä ja auttaa apukysymyksillä keksimään tekstiä.

Espoon nuorisopalveluissa kuvausluvat kerätään ennen leiriä kirjallisesti leiritietolomakkeella. Tulevan kesän (2014) lomakkeeseen lisättiin oma kysymys blogimerkintöjä ajatellen: ”Saako lapsesta ottaa valokuvia mahdollista leiriblogia varten ja käyttää lapsen etu- tai lempinimeä? Kyllä/Ei.”

Julkaistavia kuvia valittaessa on tärkeää, että kuvia julkaistaan vain kuvausluvan omaavista lapsista ja nuorista (pois lukien kuvat, joissa on useita lapsia, eivätkä yksittäiset henkilöt ole välttämättä kaikki tunnistettavissa). Tärkeää on myös se, että huolehditaan haluaako julkaisija itsestään kyseisenlaisen kuvan laitettavaksi kaikkien nähtäville. Tällaisessa tilanteessa ohjaaja voi käydä lapsen/ nuoren kanssa keskustelua mm. siitä, että laitettaessa kuva internetiin se ei välttämättä poistu sieltä koskaan. Mediakasvatuksen näkökulmasta postauksissa voidaan hyödyntää myös kuvamanipulaatiota, kuvateksteillä kuvan tarkoituksen muuttamista, sekä kirjoituksen näkökulman valitsemista (esim. kriittinen suhtautuminen kaikkeen leiriohjelmaan, puolueellinen suhtautuminen leiriolympialaisista kirjoittaessa jne.).

Resurssit

Vaihtoehto 1: Päivitys tietokoneella

  • kannettava tietokone/ pöytäkone internetyhteydellä (toimiva ratkaisu on erillinen mokkula)
  • digikamera tarvittavilla lisäosilla (esim. johto koneeseen kytkemiseksi)
  • mahdollisesti muistitikku tai ulkoinen kovalevy kuvien tallennuspaikaksi
  • kuvankäsittelyohjelma, jos haluaa muokata kuvia ennen julkaisua
  • ohjaaja, joka osaa käyttää blogialustaa

Tässä vaihtoehdossa kamera kulkee mukana toiminnoissa ja se tyhjennetään aina blogin päivityksen ohella esim. ulkoiselle kovalevylle. Tällä helpotetaan päivitysten tekoa, kun kameralla on aina vain ko. päivitykseen liittyviä kuvia. Kuvien siirto koneelle ja läpikäynti julkaistavia kuvia valittaessa ovat hitain osa prosessia, sillä joinain päivinä leiriläiset ovat saattaneet ottaa toista sataa kuvaa.

Vaihtoehto 2: Päivitys tablet -tietokoneella

  • tablet-tietokone, sopivalla 3G tai 4G yhteydellä
  • ohjaaja, joka osaa käyttää blogiaplikaatiota

Tablet-tietokoneella bloggailu on todella kätevää. Käytännössä laite kulkee leiriläisten mukana päivän aikana, jolloin leiristä saadaan ikuistettua kuvia pitkin päivää. Tälläkin tavalla kuvia tulee paljon, joten suurin urakka on valita mitkä kuvat tulevat blogiin miltäkin toiminnolta. Monesti on fiksuinta sopia ennen postausta, että jokainen blogia päivittävä saa valita 1-2 kuvaa juuri kyseiseen postaukseen. Parasta tabletilla bloggailulla on se, että sitä voi tehdä tilanteessa kuin tilanteessa ja hyvinkin nopeasti. Haastavinta tässäkin on yhteyksien hitaus monilla leiripaikoilla, joka hankaloittaa mm. kuvien lataamista.

Kokemuksia

Blogin hyödyntämisen tavat ja toimintamallit ovat vaihdelleet hieman leiristä riippuen. Joillain leireillä riittää yksi päivitys päivässä, joillain leireillä tehdään päivän aikana useampia merkintöjä. Kesällä 2013 kokeiltiin blogia myös yhdellä päiväleirillä, jolloin leiripäivitykset tehtiin pääsääntöisesti vasta seuraavana aamuna, koska päivän lopussa oli retkien jäljiltä kiireisempää.

Leiriblogia voi toki välillä päivittää myös pelkästään ohjaaja, mutta näissä postauksissa jää mediakasvatuksellinen anti pois ja tällöin blogin painoarvo on lähinnä tiedotuksella. Leireillä, joissa on otettu paljon kuvia, on valokuvat laitettu nettiin salasanan taakse katsottavaksi (esim. kuvat.fi -palveluun, joka on maksullinen), ja kuvien katseluun tarvittavat tiedot on annettu leiriläisille joko leirin aikana tai leirin jälkeen sähköpostilla esim. huoltajille. Kuvien määrä postausta kohden on vaihdellut suuresti, mutta maksimissaan kuvia per postaus kannattaa olla noin kymmenen. Blogialustat mahdollistavat myös youtube-videoiden linkityksen, joten jos leirillä kuvataan jotain hauskaa videopätkää, saa senkin halutessaan näkyville blogipostaukseen.

Arviointi

Toiminnasta kerätään palautetta mm. palautelomakkeiden avulla. Myös blogissa on mahdollisuus kommentoida leirin onnistuneisuutta sekä esittää toiveita leiriin liittyen. Niin leiriläisiltä kuin heidän huoltajiltaan on saatu myönteistä palautetta. Systemaattisesti leiriblogi-toimintaa ei olla toistaiseksi Espoossa arvioitu.

Hyödyt nuorisotyön kannalta

Leiriblogeilla on kolme nuorisotyöllistä funktiota:

  1. kasvattaa leiriläisen medialukutaitoja (esim. kuvien julkaisua miettimällä, ja jos ohjaajalla on osaamista, voidaan myös tehdä kuvamanipulaatioita yms.),
  2. osallistaa leiriläisiä ennen leiriä esim. blogikommenttien avulla, sekä leirin aikana postausten tekemisen muodossa,
  3. toimia reaaliaikaisena tiedotusvälineenä leiriltä kotiväelle.

Jotta funktio numero yksi toteutuu, pitää leiriblogin suunnitteluun ja toteutukseen uhrata riittävästi aikaa.

Toteuttajataho ja yhteystiedot

Espoon kaupungin Nuorisopalvelut / Loma-aikojen toiminnot
johtava nuorisonohjaaja Katrina Nylund, katrina.nylund@espoo.fi, puh. 046 877 2754

Linkkejä

Espoon leiriblogit kootusti yhdellä sivulla

Katso kaikki vinkit