Blogi Sanna Spišák 08.01.2020

Sanna Spišák

FT Sanna Spišák työskentelee tutkijatohtorina Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Intimacy in Data-Driven Culture (IDA) -tutkimuskonsortiossa Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaineessa. Hän on populaarikulttuurin suurkuluttaja, joka kutimet kädessä innostuu fantasiasta, jännityksestä, kulttuurikritiikkivlogeista ja television uudesta tulemisesta suoratoistopalveluiden myötä. Spišák lukee myös dekkareita, scifiä ja puutarhakirjallisuutta. Hän sanoi hyvästit Facebookille vuonna 2016, mutta voimaantuu Instagramin puutarha- ja käsityöyhteisöistä. Spišákin väitöskirja ”Porn and Norms – Pornography and normative notions of gender, love, sex, and relationships in the sexual narratives of Finns on their adolescent experiences” on luettavissa Turun yliopiston digitaalisessa arkistossa.

Profiiliin →

Nuorisotyöntekijä, miten sinä puhut pornosta nuorten kanssa?

Olen viimeiset seitsemän vuotta tutkinut, millaisia käsityksiä ja tulkintoja suomalaisilla on ollut pornografiasta nuoruudessaan. Moniaineistoisessa tutkimuksessani olen hyödyntänyt suomalaisten pornoon liittyviä lapsuus- ja nuoruusmuistoja aina 1940-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Analysoitavanani on ollut myös yli 4300 nuorten lähettämää kysymystä seksuaaliterveyden asiantuntijoille ja 167 nuoren ja nuoren aikuisen vastaukset syksyllä 2015 avoinna olleeseen nettikyselyyn. Nämä kaikki aineistot puhuvat karua kieltään siitä, että nuoret eivät saa lähipiirinsä aikuisilta apua pornografiaan liittyvien kysymystensä ratkaisemiseksi. Pystyisikö nuorisotyö osaltaan paikkaamaan tätä kohtaamisvajetta?

Nuoret kokevat kasvattajien haittapuheen pornografiaa häiritsevämmäksi

Suurin yllätys tutkimusaineistoissani oli se, miten vähän niissä puhuttiin itse pornografisista sisällöistä, mitä suomalaiset olivat eri vuosikymmeninä kohdanneet. Oletin aineistoissani ääneen pääsevien ihmisten kertovan, millaista pornoa he ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan nähneet. Odotin myös yksityiskohtaisia kuvauksia esimerkiksi erilaisista seksiakteista ja kehoista. Näiden sijaan aineistoni ovatkin täynnä kipeitä muistoja ja omakohtaisia kokemuksia aikuisten kyvyttömyydestä käsitellä lasten ja nuorten seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä ja kokemuksia.

Nettiajan nuoret kokevat alaikäisten pornografian kulutusta ruotivan kasvattajien riskikeskeisen haittapuheen ongelmallisemmaksi kuin itse pornografiassa nähdyt sisällöt. Nykynuoret pohtivat tapoja, miten aikuiset puhuvat pornosta: että sen katsominen on merkki kieroutuneisuudesta ja että se vahingoittaa ja vääristää seksuaalisuutta ja aiheuttaa peruuttamatonta ja pitkäkestoista haittaa. Nykynuoret myös kertovat aikuisten raivonpurkauksista, kun ovat saaneet tietää jälkikasvunsa katsoneen pornoa.

Mielestäni on merkittävää, että sekä nettiajan nuoret että heitä huomattavasti aikaisemmat sukupolvet nostavat esiin kasvattajien taitamattomuuden, tahdittomuuden ja suorastaan epäasiallisen tavan kasvattaa lapsiaan seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Sekä oma tutkimukseni että esimerkiksi Osmo Kontulan tutkimukset lapsuusajan seksileikeistä todentavat, että jos kasvattajat reagoivat kielteisesti tai jopa aggressiivisesti jälkikasvunsa seksuaalisiin kokemuksiin, alaikäisille saattaa jäädä tapahtuneesta pitkäaikainen, häpeän tahraama muistijälki. Tällainen reagointi yleensä myös jatkuu sukupolvelta toiselle.

Pornon riskivaikutuksilla pelottelu on huonoa pedagogiikkaa. Ongelmia korostava puhe voi luoda esimerkiksi väärän mielikuvan siitä, että pornosta kiihottuminen olisi kieroutunutta. Kun puhe netin seksuaalikulttuureista keskittyy ainoastaan haittoihin ja vaaroihin, ei nuori hae aikuisen apua silloinkaan, jos on nähnyt tai kokenut jotain, jota haluaisi käsitellä aikuisen kanssa. Tämä tutkimuslöydös sai minut mediakasvatuksen asiantuntijana pohtimaan, miten meidän aikuisten pitäisi puhua pornosta alaikäisten kanssa.

Tietoon vai oletukseen perustuvaa puhetta pornosta?

Monissa yhteyksissä alaikäisten kiinnostusta seksuaalisuuteen pidetään lähtökohtaisesti ei-toivottavana asiana tai jopa suoranaisena uhka- ja vaaratekijänä. Myös meillä Suomessa jotkut kommentaattorit väittävät pornografian lisäävän nuorten vastuutonta seksuaalista käyttäytymistä ja yhä varhaisempia yhdyntäkokemuksia, seksuaalisen väkivallan lisääntymistä, seksuaalisten asenteiden ja moraalikäsitysten höllentymistä sekä lisääntynyttä lasten ja nuorten seksuaalista aktiivisuutta. Edellä kuvaillut käsitykset eivät kuitenkaan perustu käytössämme olevaan tutkimustietoon, vaan heijastavat lähinnä aikuisten pelkoja ja huolia oletetuista median vaikutuksista

Suomalaisnuoret osaavat tutkimukseni mukaan arvioida kriittisesti median erilaisia sukupuolen ja seksin esityksiä. Pornon näkeminen ja parempi tietämys seksistä eivät lisää nuorten fyysisiä seksikokemuksia – ne ovat päinvastoin laskussa, kuten esimerkiksi kansallisesti kattavan Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat. Alaikäisten käsitykset niin sanotusta ”oikean elämän seksistä” eivät heijastele pornossa nähtyjä seksikuvauksia. Päinvastoin, alaikäisten käsitykset seksistä ovat yllättävänkin perinteisiä. Nuoret puhuvat seksistä intiiminä asiana sellaisen kumppanin kanssa, johon on syntynyt luottamussuhde ja jonka kanssa halutaan jakaa jotain erityistä.

”Pornossa on kyse fantasioista. Seksissä on kyse ihmisten välisestä tasa-arvoisesta suhteesta.”
-Biseksuaaliksi itsensä määrittelevä 16-vuotias poika

”Porno on käsikirjoitettua ja näyteltyä seksiä, myös usein hyvin liioiteltua. Oikeaan seksiin kuuluu paljon enemmän, ja sen on tarkoitus olla aitoa, tärkeän ja läheisen henkilön kanssa jaettavaa ja intiimiä. Seksi on kahden ihmisen välinen intiimi tapahtuma ja se kuuluu parisuhteeseen.”
-Biseksuaaliksi itsensä määrittelevä 17-vuotias tyttö

Jos tutkimustulokset sekä meiltä että maailmalta eivät löydä vuosikymmenien yritysten jälkeen syy-seuraussuhteita median osaan lasten ja nuorten kehityksessä, miksi yhä jatkamme oletuksiin perustuvien tietojen levittämistä? Vaikka mediasisällöillä on merkitystä tiedollisessa, tunne-elämän ja identiteetin kehityksessä sekä sosiaalisessa kehityksessä, median vaikutustutkimukset eivät kykene antamaan yksiselitteistä vastausta siihen, miten mediasisällöt itsessään todellisuudessa vaikuttavat. Ongelmana on, että median vaikutustutkimukset etsivät äärimmäisen monimutkaisille ilmiöille yksinkertaisia selityksiä. Mediasuhde on aina hyvin yksilöllinen, joten yleisiä totuuksia minkään nimenomaisen mediasisällön seurauksista ei voida tuottaa.

Painetaanko paniikkinappulaa vai kuunnellaanko aidosti nuorta?

Riskikeskeistä keskustelua alaikäisten pornografian kulutuksesta leimaa ikävän usein täydellinen lasten ja nuorten ohipuhuminen. Emme useinkaan pysähdy kuuntelemaan, mitä asiaa nuorilla meille saattaa olla, kun painamme sormet punaisena paniikkinappulaa. Tiesitkö, että nettipornon aikakaudella nuoret itse asiassa tekevät seksuaalisesti vastuullisempia ratkaisuja kuin heitä edeltäneet sukupolvet nuoruudessaan?

Nuoret myös toivovat, että me aikuiset emme olisi niin mustavalkoisia pornografian mahdollisten vaikutusten suhteen.

Jos katsoo tietynlaista pornoa, se ei tarkoita, että itse toivoisi olevansa samassa asemassa kuin näyttelijät.
-Panseksuaaliksi itsensä määrittelevä 14-vuotias tyttö

En ajattele, että kaikki porno on pahasta, sillä se riippuu hyvin paljon siitä, millainen ihminen on ja millaista materiaalia katsoo. Yksinäiset ihmiset voivat saada piristystä sooloseksiinsä  pornografiasta, mutta myös pariskunnat voivat katsoa sitä (kunhan se ei  haittaa parisuhteen seksielämää, ’porno kiinnostaa enemmän kuin oma kumppani’). Pornosta voi vaikka saada ideoita omaan seksielämäänsä (täytyy tietty  silti muistaa, että esim. kaikki asennot eivät ole niin helppoja tai edes toteutettavissa  kuin pornossa) tai sen kautta voi tavallaan toteuttaa fantasioitaan, joista ei halua  puhua kumppanilleen tai joiden on tarkoitus pysyäkin vain fantasioina (esim. useat naiset saattavat fantasioida raiskatuksi tulemisesta, vaikkeivat sitä tosielämässä  todellakaan toivoisi).
-Heteroseksuaaliksi itsensä määrittelevä 17-vuotias tyttö

Media- ja seksuaalikasvatuksen tavoitteena tulisi olla, että alaikäiset kykenisivät erittelemään kriittisesti fiktiivisiä, stereotyyppisiä tai sukupuolittuneita seksuaalisuuden ja seksin representaatioita sekä tekemään vastuullisia valintoja omiin seksuaalioikeuksiinsa liittyen. Vahva ja monipuolinen medialukutaito antaa monenlaisia valmiuksia mediayhteiskunnassa toimimiseksi. Median mahdollisten riskien hallitsemisen lisäksi mediataidot olennaisesti lisäävät mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallisuuteen, kasvattavat valmiuksia yhä tietoisempien valintojen tekemiseen ja edistävät keinoja ymmärtää ja tulkita ympäröivää mediakulttuuria ja sen tapoja esittää seksuaalisuutta, sukupuolia ja seksiä.

Media- ja seksuaalikasvatus ei kuulu vain näiden alojen asiantuntijoille. Kannustankin nuorisotyöntekijöitä, joilla ammattiryhmänä on erityistä pedagogista osaamista nonformaaleista menetelmistä ja informaaleista oppimisympäristöistä, pohtimaan eettisesti kestäviä keinoja, miten alaikäisten seksiin liittyvät mediakokemukset voisi tuoda kasvatuksessa esille tasapainoisemmin, alaikäisten omia näkemyksiä, kokemuksia ja mielipiteitä kunnioittaen. Sen sijaan, että esimerkiksi sormi pystyssä kieltäisimme nuoria jakamasta intiimejä selfieitä seurustelukumppanilleen, voisimmeko keskustella seksuaalioikeuksista ja siitä, miten toimitaan vastuullisesti erotilanteissa ja käsitellään pettymyksiä rakentavasti? Tai voisimmeko kuunnella nuorten äärimmäisen fiksuja tulkintoja pornografiasta ja ympäröivästä mediayhteiskunnasta sen sijaan että olisimme kärkkäästi tarjoamassa valmiiksi pureksittuja katsantokantoja pornon oletusta vahingollisuudesta alaikäisten kehitykselle? Heittämääni haasteeseen ei kenties ole helppoa vastata, sillä lasten ja nuorten aito huomioiminen ja kuuleminen vaatii ammattilaisten omien työtapojen ja ennakkokäsitysten uudelleentarkastelua. Mutta uskon vahvasti, että juuri nuorisotyön menetelmät voisivat auttaa paikkaamaan kohtaamisvajetta, joka väitöstutkimuksessani tuli vahvasti esille.

Lapsille ja nuorille tulisi taata turvallinen ilmapiiri, jossa esimerkiksi seksuaalisiin mediakuvastoihin liittyviä tuntoja voidaan purkaa ilman syyllisyyden ja häpeän tunteita. Tässä nuorisotyöllä on suuri merkitys. Pystytkö sinä, nuorisotyön ammattilainen, osaltasi rakentamaan nuorten käyttöön tiloja, joissa on turvallista olla ja jossa nuori kohdataan sellaisena kuin hän on, ajatuksineen kaikkineen?

Sanna Spišák