Blogi Juha Leskinen 26.11.2018

Juha Leskinen

Profiiliin →

Maker -kulttuuriin tutustumassa Dublinissa

Dublin, day one

31.10.2018 koitti normaalia aikaisempi herääminen. Kyyti vei pitkästä aikaa Helsinki-Vantaan lentokenttää ja Dublinin lentoa kohti. Edellisestä lentomatkasta olikin ehtinyt vierähtää lähes kymmenen vuotta, mutta täytynee pitää taas hiilijalanjälkeä pienentävä lentopaussi ainakin muutaman vuoden ajan. Paitsi jos sattuu tulemaan toinen yhtä mielenkiintoinen mahdollisuus eteen, kuin mitä tämä Dublinin reissu oli.

Lentokentällä törmäsin heti onneksi Verken Juhaan, joka myös ”pitkänä Juhana” tunnetaan. Onkohan kaiman Red Dead Redemption 2 -pelihahmon nimi ”Long Juha Silver”? Juhan perässä taapertaessa lentokentän protokollamuutokset eivät aiheuttaneet uniselle nuoriso-ohjaajalle suurempia vaivoja.

Digitaalisista asioista kiinnostuneena on suorastaan noloa myöntää, että en etukäteen ajatellut olevani lennon ajan suljettuna internetin ulkopuolelle. Kolmen tunnin lentomatka oli suoraan verrattavissa – nykyisin onneksi harvinaisiin – kodin sähkökatkoksiin. ”Jahas, sähköt menivät ja netti sen mukana. Katsoisiko sitten telkkaria…no ei. Keittäisikö kahvia…nope. Pesisikö pyykkiä…juu ei. Ajattele Juha, ajattele!” Yleensä kotona päätyy lukemaan kirjaa kynttilänvalossa, mutta lentokoneessa sitä vain epätoivoisesti yritti etsiä puhelimelta pelejä ja sovelluksia joihin ei ollut totaalisesti kyllästynyt. Oli muuten yksi pisimmistä kolmetuntisista pitkään aikaan.

Perille kuitenkin selvittiin, ja edessä oli pari tuntia vapaata häröilyä hotellihuoneiden luovutusta odotellessa. Kymmenen hengen delegaatiosta muodostui orgaanisesti (sori, käytin trendikästä konsulttisanaa) lounaspaikkaa etsivä nälkäinen otus, joka mielellään käytti pienen vapaa-ajan hetken nälän tyydyttämiseen. Samalla tervehdittiin vanhoja Somecamp-tuttuja ja esiteltiin itsemme uusille kasvoille. Nuorisoalan työntekijöitä kun kaikki olimme, niin nopeasti aloimme myös miettimään uusia yhteistyökuvioita tulevalle keväälle.

Hotellihuoneetkin saatiin ajallaan, ja turhien matkatavaroiden dumppaamisen jälkeen päästiinkin asiaan. Leargasin koulutustiloissa kohtasimme irlantilaiset kollegamme, ja kuulimme pikaisen esittelyn digitaalisen nuorisotyön strategian kehittymisestä, ja kuinka sekä Irlanti että Suomi ovat olleet mukana kehitystyössä alusta asti. Screenagers-hankkeessa syntyneet linjaukset siirtyivät Verken digitaalisen nuorisotyön suuntaviivoihin, ja siitä taas EU:n asiantuntijaryhmän raporttiin digitaalisesta nuorisotyöstä.

Erasmus+ -infopaketin jälkeen pääsimmekin asian ytimeen, eli pelaamaan Snakes & Ladders -peliä pienryhmissä. Tämä jos mikä rentoutti huoneellisen nuorisotyöntekijöitä. Pelin kysymyksinä olivat, tottakai, Erasmus+ -infopaketissa mainitut yksityiskohdat.

Ennen päivällistä kuulimme vielä Irlannin diginuorisotyön historiasta pikaisen referaatin. Vaikutti siltä, että yritykset ovat olleet aktiivisesti mukana toiminnan kehittämisessä, ainakin laitteiston lahjoittajan roolissa. 2003 avattiin ensimmäinen ”ATK-tila”, johon Intel lahjoitti koneita nuorten käytettäväksi. Adobe oli myöhemmin aktiivinen ainakin lisenssiensä jakamisessa nuorten AV-taitojen kehittämiseksi. Viimeisimpänä yritysyhteistyön esimerkkinä on Googlen osallistuminen maker-kulttuurin edistämiseen. Muutenkin digitaalinen työ tuntuu olevan mukavasti läsnä Irlantilaisessa nuorisotyössä, ja muuallakin. Korkeakouluissa opetetaan mediakasvatusta, maker-kulttuurin perusteita yms.

Dublin, day two

Digitaalisuus oli mukavasti näkyvillä monessa paikassa. Toisena koulutuspäivänä pääsimme jo tutustumaan mestoihin, joissa digitaalisia taitoja käytännössä opetetaan. Kokoonnuimme aamupalan jälkeen Dogpatch labseihin, joiden tilat ovat mm. startup-yritysten käytössä. Uuden esittelykierroksen jälkeen kuulimme lisää käytännön esimerkkejä Irlannin maker-kulttuurista. Tällä kertaa puhujana oli varsin motivoiva Tomas Ward Dublinin yliopistosta, joka ensin taustoitti Irlannin maker-kulttuurin syntyä ja sen jälkeen pisti osallistujat väkertämään micro:bit– mikrokontrollereilla kivi paperi sakset -pelin sähköisen version.

Tomas Ward esittelee Maker -kulttuuria.

Aamupäivästä jäi ehkä päällimmäisenä mieleen Tomasin kommentit siitä, kuinka yliopistolla oli alettu järjestämään insinööriopiskelijoille käsillä tekemisen työpajoja. Nykypäivänä insinöörin opinnot saattavat painottua täysin 3D-mallinnukseen ja laskelmien/koodaamisen hiomiseen, ja käsillä tekeminen saattaa jäädä täysin taka-alalle. Mahtavaa kuvitella, kuinka opiskelijoiden mielikuvitusta ja käytännön taitoja viritellään perinteisillä käsityömenetelmillä.
Iltapäivällä oltiinkin vielä hippusen prameammissa puitteissa, kun vierailimme Creative Techfest – tapahtumassa Googlen tiloissa. Tilaisuudessa pääsi tutustumaan lukuisiin nuorten maker-tuotoksiin, ja tietysti itse nuoriin, joista huokui sellainen luomisen vimma ja STEM-kulttuuriin sopivasti istuva innostunut ja utelias asenne, että vanhakin innostui rakentelemaan kaikenlaista tapahtuman aikana. Tapahtumaan kuului myös erilaisia työpajoja, jotka tutustuttivat osallistujat Camera Obscura -valokuvaukseen, paperivirtapiirien rakenteluun ja 3D-printtaukseen. Työpajat toivat mieleen oman nuoruuden käsityön tunnit, joissa luovan opettajan johdolla tehtiin samoja juttuja jo 80-luvulla. Tosin 3D-printteriä ei Kotkan Katariinan yläasteella vielä tuolloin ollut, ihme juttu?!?

Dublin, day three

Viimeisenä päivänä kävimme tutustumassa Dublinin Science Galleryyn. Alun pikaisen gallerian historian läpikäynnin jälkeen pääsimme taas tekemään asioita – opintovierailun hengessä – omin pikku kätösin. Meille näytettiin suurehko pöytä, joka oli tungettu täyteen pahvirullia, lankakeriä, paperimukeja ja muita päiväkodin askarteluluokan perustarvikkeita. Ohjeistus oli materiaalin runsauden vastapainoksi mahdollisimman minimaalinen: ”rakentakaa marmorikuulalle rata yhteen tuollaiseen sermiin”. Oli hienoa seurata nuorisotyöntekijöiden uteliasta parveilua materiaalipöydän ympärillä, ensin yksin, sitten pienissä ryhmissä. Hiljaisesta alusta täyteen kuhinaan ja ratojen rakentamiseen kului noin kymmenen minuuttia. Tunnin rakentelun jälkeen tuntui siltä, että suurin osa puuhastelijoista olivat pettyneitä ajan loppumiseen, ja meitä oli hankala saada takaisin tuoleihin istumaan. Hauska sessio, jossa luovuus ja käden taidot pääsivät oikeuksiinsa.

Lounaan jälkeen olikin vuoro viimeiselle vierailulle ennen opintomatkan päättymistä. Vaihtoehtoja oli kolme: CoderDojo-toimintaan tutustuminen, ComputerClubhouse-vierailu tai oma valintani BRYR-keskuksessa käynti. BRYR oli mielenkiintoinen paikka, noin 40 työntekijä nuorisokeskus 17 000 asukkaan Ballymunin lähiössä, jolla oli haastava historia työttömyyden ja päihteiden kanssa. Jo matkalla sinne irlantilainen kollega ja taksikuski kävivät mielenkiintoista keskustelua alueen historiasta, ja lyhytnäköisistä poliittisista päätöksistä, jotka tekivät alueen kehittämisestä entistä haastavampaa. BRYR itsessään oli kuitenkin varsin viihtyisä paikka, josta työntekijät olivat Halloweenin kunniaksi rakentaneet kauhujen talon. Satoja rakennuksen neliöistä oli pyhitetty lihatiskeille, hautuumaille ja muuten vain epämääräisille ratkaisuille. Työntekijät olivat pukeutuneet teemaan sopiviin asuihin, ja pelottelivat meitä vierailijoitakin rakennuksen käytäviä kulkiessamme. Kauhujen talossa käytetyt ääniefektit ja valoshow’t olivat nuorten eri pajoissa suunnittelemia, mikä tietysti lämmitti osallistavan nuorisotyön fania.

Toimintaa BRYRissä järjestetään 10-vuotiaista nuorista eteenpäin, ja sitä on tarjolla kaikenlaista välipalakerhoista mediatuotantoon, urheiluporukoista käsikirjoitusryhmiin. Näimme mahtavan esimerkin keskuksen omituisista tempauksista, kun keskuksen esittelijä näytti nuorten kanssa tekemänsä dokumentin juoksufestivaalista, jonka keskuksen väki oli järjestänyt. Festivaali oli mahtava yhdistelmä urheilutapahtumaa ja nuorten osallistamista mediatuotannon kaikkiin vaiheisiin.

Maker-kulttuuriin liittyen näimme keskuksessa sijaitsevan makerspacen, jossa meille esiteltiin nuorten toteuttamia projekteja 3D-skannauksesta Goat Simulator -tyyliseen Donald Trump -peliin, jonka päähahmo oli luonnollisesti 3D-printattu myös fyysiseksi esineeksi. Nuoret olivat myös rakentaneet koko BRYR-keskuksen Minecraft-serverille, jotta tätä mallia voi käyttää apuna esim. tapahtumia suunnitellessa. (Joskus on kuulemma myös mukava polttaa koko keskus maan tasalle…) Kirsikkana maker-kakun päällä oli yhden nuoren 3D-printtaaman 3D-printterin näkeminen. Mind officially blown. 3D-printatuista ja verkosta tilatuista osista kasatun printterin hinnaksi tuli noin 170€, kun vastaava uutena ostettu printteri maksaa noin 2000€.

Sitten alkoikin opintomatka olla loppupäivällistä vaille paketissa. Hotellille paluun jälkeen siirryimme ravintolaan, ja ruoan nauttimisen ja kokemuksien jakamisen jälkeen taapersimme takaisin hotellille lepäilemään ennen varhaista lentoa takaisin suomeen. Hyvä reissu, kandee lähteä jos mahdollisuus tällaiseen avautuu. Koin matkan hyvänä verkostoitumisen keinona, ideoiden kehittämisen ja jalostamisen alustana ja tietysti toisen maan nuorisotyöhön tutustumisena. Nyt vain odottelemaan Smaragdisaarien seuraavaa vastavierailua Suomeen. 🙂

Opintovierailijat ryhmäkuvassa

Teksti: Juha Leskinen
Kuvat: Juha Kiviniemi

Juha Leskinen