Blogi Katriina Räisänen 05.06.2019

Katriina Räisänen

Profiiliin →

“Huolestuttaa, että tippuu itse kärryiltä” – nuorten digiosaamisesta on huolehdittava

Kun nuori jää syrjään työelämästä tai koulutuksesta, on muiden palveluiden lisäksi tarjottava tukea myös digitaalisten taitojen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Digitaitoja voi nuorten kanssa opetella kuka tahansa, tärkeintä on innostua itse ja yhdessä.

Keskustelin tänä keväänä nuorten ryhmän kanssa digitalisaatiosta ja sen vaikutuksesta heidän elämäänsä. Nuoret olivat huolissaan esimerkiksi siitä, opetetaanko medialukutaitoa ja -kriittisyyttä tarpeeksi. Heitä mietityttivät algoritmien ja suuryritysten valta, valeuutiset ja “somekuplat”. Keskustelumme osoitti, että tarvetta tallaisten asioiden käsittelylle on monista oletuksista poiketen myös nuorten aikuisten keskuudessa.

Työn ja koulutuksen ulkopuolella oleminen voi lisätä epätasa-arvoa digitaalisuuteen liittyen. Mikäli digitaitojaan ei pääse harjoittamaan, eivät ne välttämättä kehity työelämän ja koulutuksen vaatimuksia vastaaviksi. Myös syrjäytymistä ehkäisevissä palveluissa on tarjottava valmennusta, joka tukee nuorten sekä muiden kohderyhmien digitaalisten taitojen kehittymistä.

Kuten monet muutkin taidot, myös digitaidot vaativat jatkuvaa ylläpitoa ja päivitystä. Digitalisaatio etenee niin nopeasti, että työelämässä olevillakin on usein vaikeuksia pysytellä vauhdissa mukana. On siis selvää, että jo muutamien vuosien pituinen poissaolo työ- tai opiskeluelämästä voi vaikuttaa digitaalisiin taitoihin dramaattisesti.

Olen toukokuussa 2019 julkaistussa opinnäytetyössäni kehittänyt uutta työmuotoa, jossa digitaitojen valmennusta yhdistetään osaksi työhön ja koulutukseen tähtäävää, 16–29-vuotiaille nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Valmennuksen jälkeen nuoret kokivat digitaitojensa parantuneen ja puolet valmennukseen osallistuneista nuorista koki kiinnostuksensa digitaalisuutta kohtaan kasvaneen projektimme ansiosta.

Älypuhelimen näppärä käyttö ei ole tae hyvistä digitaidoista

Mikäli haluaa kuluttaa ja tuottaa nykyaikaista mediakulttuuria, on hallittava monia erilaisia digitaalisia taitoja. Tutkimusten mukaan suurin osa nuorista osaa kyllä käyttää verkon viihdepalveluita ja sosiaalista mediaa, mutta yli kolmasosa ei osaa hyödyntää digitaalista teknologiaa työvälineenä. Koulutuksesta syrjään jääneet nuoret myös käyttävät arjessaan digitaalisia teknologioita huomattavasti vähemmän ikätovereihinsa verrattuna. Olemme tehneet samoja havaintoja myös työpaikallani Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksessa. Tämän vuoksi halusin työssäni tarttua haasteeseen, josta en ollut aiemmin kuullut puhuttavan kyseisen kohderyhmän näkökulmasta.

Uskon, että vallitsevat ajatukset nuorista ketterinä sosiaalisen median ja tietotekniikan käyttäjinä vaikuttavat käsityksiin ja harhaluuloihin siitä, että nuoret hallitsevat suvereenisti kaiken, mihin digi liittyy. Ajatus nuorten diginatiiviudesta vallitsee myös Suomessa erityisesti aikuisten puheissa. Useat havainnot ovat kuitenkin todistaneet diginatiivipuheen vääräksi ja jopa haitalliseksi.

Diginatiivi-sana keksittiin 2000-luvun alussa kuvaamaan sukupolvea, joka ei ole elänyt ennen internetiä ja mobiililaitteita, ja joka täten on kasvanut digitaalisen kulttuurin ymmärrykseen. Ajan kuluessa diginatiivi-käsitteen käyttö on harhaanjohtavasti laajentunut koskemaan myös digitaitoja, vaikka se ei alun perin niihin millään tavalla viittaakaan.

Innostus digitaalisuutta kohtaan kasvaa yhdessä tekemällä

Toteutin digitaitoprojektin Helsingin Vamoksen ryhmätoiminnassa kymmenen viikon aikana keväällä 2018. Toimintaa digitaitoihin liittyen oli kerran viikossa kolmen tunnin ajan. Digitaitoprojektin tulokset osoittavat, ettei nuorten digitaitoihin vaikuttaminen vaadi suurta panostusta, vaan osana muuta valmennustyötä voidaan hyvinkin käsitellä ja opetella näitä asioita.

Digitaitoprojektin tarkoituksena oli tarjota nuorille oppimisen mahdollisuuksia niissä aiheissa, joista he jäävät paitsi, koska eivät ole kiinnittyneet koulutukseen tai työelämään. Nuoret kertoivat omien digitaitojen arviointikyvyn paranemisesta, digitaalisten ennakkoluulojen vähenemisestä ja omien taitojen ja osaamisen puutteiden tunnistamisesta. He kertoivat saaneensa uutta tietoa ja vastauksia, sekä oppineensa käyttämään uusia palveluita.

Työni merkityksellisin tulos oli nuorten innostuksen kasvu digitaalisuutta kohtaan. Vaikka uuden oppiminen on tärkeää, kehittyvät digitaaliset työkalut todella nopeasti, eikä kaikessa kehityksessä ole mahdollista pysyä mukana. Näiden syiden vuoksi uusien työkalujen käyttämistä ja taitojen opettelemista tärkeämpää on luoda innostusta ja rohkaista nuoria kokeilemaan uusia asioita. Innostus ja kiinnostus kannustavat taitojen ylläpitämiseen ja opetteluun myös itsenäisesti, mikä tukee nykyaikaisia käsityksiä elinikäisen oppimisen tärkeydestä.

Vaikka minua työpaikallani leikkisästi kutsutaankin ATK-muijaksi, ei erilaisten digitaalisten palveluiden käyttö ole itsellenikään aina helppoa. Digitaitoja valmentavan henkilön ei tarvitsekaan hallita kaikkia laitteita ja sovelluksia, vaan tärkeintä on halu ymmärtää digitaalisuuden rooli ja merkitys yhteiskunnassa, sekä innostus ottaa asioista selvää keskustellen ja yhdessä toimien.

Digitaalinen epätasa-arvo on yhteiskunnallinen ongelma

Viranomaisten kanssa asiointi on usein stressaavaa ja tapahtuu nykyään pääsääntöisesti digitaalisesti. Puutteet digiosaamisessa tekevät asioinnista entistäkin hankalampaa. Omassa uravalmentajan työssäni opastankin nuoria digitaalisten asiointipalveluiden, kuten Kelan tai TE-toimiston järjestelmien käyttöön.

Pienituloisuus tai suoranainen köyhyys vaikuttavat digitaalisen epätasa-arvon syntymiseen. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevilla henkilöillä ei välttämättä ole mahdollisuuksia hankkia digitaaliseen osallistumiseen vaadittavia laitteita ja välineitä. Tarjolla olevat ilmaiset mahdollisuudet laitteiden käyttöön esimerkiksi kirjastoissa eivät mielestäni vastaa digitalisaation asettamiin paineisiin, ja asettavat erilaisessa taloudellisessa tilanteessa elävät ihmiset epätasa-arvoiseen asemaan keskenään.

Järjestöjen ja muiden marginaalissa elävien ihmisten kanssa työskentelevien tahojen tulisikin panostaa omien asiakkaidensa yhteiskunnallisen aseman ja toimijuuden edistämiseen ottamalla kantaa tähän ajankohtaiseen keskusteluun. Olisi erityisen tärkeää löytää ja hankkia uusia rahoitusmuotoja, jotta jokaiselle saataisiin turvattua digitaaliseen yhteiskunnalliseen toimijuuteen tarvittava laitteisto ja niiden käyttöön tarvittavat taidot.

Katriina Räisäsen opinnäytetyö “Digitaidot nuorten toimijuuden tukena” on luettavissa Theseuksessa.

Katriina Räisänen