Näyttökaappauksia TikTok-sovelluksesta.

Arkisto

Hauskanpidosta tärkeäksi nuorisotyön muodoksi – TikTok avasi uusia ovia nuorten kohtaamiseen

29. huhtikuun 2020

Ovi käy Myllyojan nuorisotalolla, nuoria tulee sisään ja talo täyttyy puheensorinalla. Puhelimet kädessä videoita toisilleen näyttäen nuoret keskustelevat keskenään TikTokista. Ohjaajat liittyvät tähänkin keskusteluun, koska suurin osa nuorista tuntuu olevan perillä siitä mistä on kyse. Vapaaehtoisia videoiden näyttäjiä löytyykin heti. Loppuilta kuluukin sohvalla videoita katsoessa ja TikTokin hittiliikeitä opetellessa. Tunteja myöhemmin nuorisotalon sulkeutuessa huikkaillaan jo heippoja sovelluksesta tuttua “Woah” -liikettä toistaen ja ajatus jää elämään nuoriso-ohjaajien ajatuksiin.

Tästä se ajatus siis meillä lähti. Päätettiin liittyä TikTokiin ja perehtyä tarkemmin ilmiöön ja siihen mistä siinä on kyse. Illat kuluivat ensin kotona sovellusta selatessa ja muille töissä asiasta kertomalla. Kunnes koitti päivä, jolloin ilmoitimme tekevämme ensimmäisen videon. Videota työstettiin, kokeiltiin ja vihdoin valmis tuotos saatiin julkaistua. Ajatuksena oli tavoittaa oman alueen nuoria, toisin kuitenkin kävi – videon suosio yllätti kaikki! Illalla nuoret saapuivat talolle naureskellen ja heitellen kommenttia siitä, kuinka aikuiset eivät voi olla TikTokissa. Ajatusta uhmaten videoita tuotettiin lisää ilman sen selkeämpää tavoitetta ja suosio kasvoi entisestään.

Suunnittelemattomaan hauskanpitoon piti tässä vaiheessa luoda joku linjaus ja tässä kohtaa ohjaajat näkivät hyvän mahdollisuuden kertoa TikTokin välityksellä nuorisotyöstä ja nuorisotalotoiminnasta. Nuorisotyö on monesti nuorille kahvin juontia ja biljardin peluuta, eikä työn muut puolet avaudu heille. Myös nuorten koomisista tilanteista nuokkarilla saatiin videoita, joihin nuoret ja ohjaajat pystyivät samaistumaan. Videot vietiin siis lähelle nuorisotalon kävijöiden arkea, mutta huumorilla kärjistettynä. Nämä videot ovat niitä, jotka keräsivät katsojia ja toivat tilille seuraajia. TikTokin hitit opeteltiin ja yhdistettiin nuorisotyön arkeen, minkä jälkeen seuraajaluvat alkoivatkin paukkumaan jo tuhansissa.

TikTokin livelähetykset herättivät keskustelemaan sovelluksen käytöstä esimiehen kanssa

Oli aika tehdä “next step” ja syntyi idea TikTok-liven pitämisestä. Yhtä suunnittelemattomasti ja uutta jännittäen pidettiin ensimmäinen livelähetys TikTokissa.  Katsojia oli taas yllättävän paljon ja uusia livelähetyksiä pyydettiin lisää. TikTokissa julkaistavat videot tuotetaan muun työn ohella, mutta livelähetykset on tehtävä nuorisotalon aukiolojen ulkopuolella, joten TikTokiin käytettävästä työajasta oli hyvä keskustella tässä vaiheessa esimiehen kanssa.  Esimiehemme oli myötämielinen ajatukselle, sillä ajankäyttö suhteessa työn hyötyyn oli pieni. Esimiehestä oli hienoa ja rohkeaa lähteä kehittämään uutta työmuotoa talotyöskentelyn rinnalla. Olihan kyseessä kuitenkin työmuoto, jossa työntekijät joutuivat välillä omalle epämukavuusalueelleen. Ja näin kaikista TikTokin mahdollisuuksista saatiin työkalu arkeen!

Alussa TikTok vei siis enemmän omaa aikaa ja henkilökohtainen kiinnostus sovellusta kohtaan toi oman etunsa asiaan. Ohjaajista useat ovat vielä nykyäänkin palvelussa vapaa-ajallaan ja osa ideoista syntyy jo silloin. Pyrimme kuitenkin tekemään kaiken sisällön töissä, kuten TikTokin selaamisen, videoiden kuvaamisen sekä livelähetykset. Sisällöt ovatkin usein riippuvaista myös työkavereista.  Myllyojan ohjaajista kaikki ovat olleet onneksi suostuvaisia olemaan mukana videoissa. Videoihin on idea ja “liikkeet” valmiina, mutta tietenkin kaikkien mielipiteitä myös kuunnellaan.

Kuvakaappaus mylenuokkarin TikTok-tilin videoista

Videot ovat lisänneet nuorisotyön näkyvyyttä

Mitä useampi työntekijä on videota suunnittelemassa ja toteuttamassa, sitä parempaa sisältö on. Useasti TikTokin katsojat kaipaavatkin sekä videoissa että livelähetyksissä vaihtelua ohjaajissa ja muista työntekijöistä tulee usein kyselyjä.  Helposti löydettävät yhteystiedot, tutut kasvot, sekä yhteinen puheenaihe tekee ohjaajista selvästi helposti lähestyttävämpiä niin verkossa kuin face to face. Ilmiö näkyy talojen välisissä tuurauksissa ja nuorilla on helpompi jakaa henkilökohtaisempia asioita esimerkiksi Snapchatissa.

Nimimerkkien takana toimiminen ja ympäri Suomea tulevat yhteydenotot ovat kuitenkin haaste asioiden selvittelyssä Oulusta käsin. Tarkempien tietojen antaminen on nuoren päätettävissä ja osa haluaa pysyä täysin nimettöminä. Tarkempi jäljittäminen on siis lähes mahdotonta.  Saamme TikTok-liven aikana paljon kyselyitä myös koko Suomen alueelta liittyen nuorisotaloihin ja -työhön. Nuoret jakavat mielellään kokemuksia oman alueensa nuorisotyöstä ja sen eroavaisuuksista. Välillä kysymykset vaativat tarkempaa tiedonhakua, yhteystietojen etsimistä tai puheluita muille paikoille. On kuitenkin todettava, että TikTokin myötä nuorisotyö on saatu näkyväksi ja lähelle nuoria.

Testaa ja kokeile oikeanlaisen sisällön löytämiseksi

Ovi käy Myllyojan nuorisotalolla aamusta iltaa ja ohjaajat kulkevat kouluilla sekä muilla taloilla jo tuttuina kasvoina. Arki on jatkunut normaalisti, mutta välillä on se hetki, jolloin ohjaajat heittäytyvät täysin TikTokin maailmaan ja kaikki nauravat yhdessä epäonnistuneille otoksille. Halukkaita kuvaajia löytyy aina ja ehdotuksia videoihin satelee kaikkialta. Parhaat vinkit saa suoraa katsojilta eli nuorilta ja he ovatkin ammattilaisia kertomaan siitä mistä heidän ikäiset tykkäävät, tai näin ajateltiin. Tuttujen nuorten suusta kuuluu vähän väliä “Boomer”-nimitys ja ohje mennä “oikeisiin töihin”. Silti kuitenkin duetto-, shoutti- ja seuraamispyyntöjä satelee paljon, ympäri Suomea. Olemme joutuneetkin tekemään linjauksia suosion vuoksi, eikä videoihin oteta tämän vuoksi nuoria mukaan ja seuraamiset mietitään tapauskohtaisesti.

Käytännön toteuttaminen on ollut paras opettaja. TikTok-videoita tehdessä eniten huomiota täytyy kiinnittää videoiden laatuun ja tekstien sijoittamiseen videoiden yläosaan keskelle. Liiallinen filttereiden ja tehosteiden käyttäminen ei ole TikTokin juttu, mutta välillä videoita täydentää hauskasti jokin tehoste. Kunhan vain muistaa, että liika on liikaa, sillä huumori ja nauru ovat ne jutut, mitkä välittyvät katsojille.

Onkin hyvä hetki muistella hieman alussa kuvailtua aikaa, kun kahvikupit kädessä työporukalla selattiin TikTokia ja naurettiin kaikille ideoille. Porukalla siitä kuitenkin tehtiin työväline arkeen, kaiken sen “tavallisen” nuorisotyön rinnalle tuomaan jotain uutta, mitä muilla ei vielä ollut. TikTok erottuu muista menetelmistä kadulla kuultavilla kommentilla: “Hei sää oot sieltä TikTokista”.

Meidät löytää TikTokista käyttäjätilin @mylenuokkari takaa. Ole ihmeessä yhteydessä, jos haluat kysyä meiltä jotain TikTokiin liittyen tai kaipaat vinkkejä TikTok-videoiden tekoon.!Tavoitat meidät parhaiten sähköpostilla etunimi.sukunimi@ouka.fi. Meidän TikTok-videoita saa myös käyttää ja jakaa vapaasti!

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto