Blogi Jenni Lappalainen 21.05.2018

Jenni Lappalainen

Kirjoittaja työskentelee nuoriso-ohjaajana Hyvinkään nuorisopalveluissa.

Profiiliin →

Digitaalisuutta mökkimaisemissa – SomeCamp 2018

SomeCamp 2018 alkoi tiistaina aikaisin aamusta automatkalla – säästihän siinä junamatkaan verrattuna tilkan aikaa. Vaikka ei bussikuljetukseen osallistunut, ei tapahtumapaikalle saapuessa kokenut oloaan ulkopuoliseksi tai myöhäiseksi; ohjeistus oli hyvä ja vastaanottava. Uusia kasvoja oli paljon, mutta myös tuttuja edellisistä koulutuksista ja työympyröistä.

SomeCamppia ei vaivaa osasta koulutuksista tuttu ongelma, jossa jokainen organisaatio pitää tiiviisti huolen siitä, että tutut moikataan ja sitten valitaan oma kulmaus. SomeCampilla ei pöydän ääressä näy porukoiden väliin jätettäviä tyhjiä tuoleja, vaan seuraan löytää helposti jokaisella tauolla uutta näkökulmaa uuden keskustelijan myötä!

Etukäteen hieman jännitti, millainen reissusta on tulossa. Ensimmäistä kertaa päätin jättäytyä kaikesta pelitoiminnasta pois sekä uudistunut työskentelymalli mietitytti. Jääkö paljosta paitsi, kun työskentelee suurimman osan ajasta vain yhden pienen porukan kanssa?

Virroilla sijaitseva leirikeskus oli sanalla sanoen kaunis. No, myös loputtoman pitkä kulkea välillä kahville kaukaisemmista tiloista ja sekava näin suuntavaistottomalle kuin itse (kertaakaan en silti eksynyt, sillä kuten mainittu, niin tässä porukassa jos jossain kehtaa kysyä mihin sitä mennään!). Sää teki oman osuutensa ja mahdollisuuksien salliessa tulikin pienryhmäkeskustelut oltua ulkona.

Alkuun muistuteltiin hyvin aikataulusta, sijainneista ja tapahtuman sisäisestä viestintäkanava Slackista. Kiertävään kameraan oli jo hieman oppinut Verken koulutuksissa käydessä, ja hauskoja videoita päivistä saatiinkin koostettua! Tästä päästiin jatkamaan ensimmäiseen keynoteen, ”Palvelumuotoilu & nuoret” (Jonna Rantanen), joka toi uudenlaisen näkökulman nuorisotyön kentälle palvelumuotoilun kautta. Positiivista, kun löytyy puhujia myös ”alan ulkopuolelta”, ja Jonnan ajatuksia sekä osaamista aion ehdottomasti viedä työyhteisölleni.

Ensimmäiseen pienryhmätyöskentelyyn oli jako tehty ilmoittautumisen pohjalta, ja oman ryhmämme kanssa päädyimme keskustelemaan pelaamisen ymmärtämisestä, somessa vietetyn ajan mittaamisen järkevyydestä, digitaalisen harrastuksen (pelit, some) tuomasta mielihyvästä, kehujen koukuttavuudesta sekä keinoista oppia nuorena löytämään someen liittyviä rajoja. Digihyvinvointi on moniulotteinen jo pelkästään käsitteen tasolla. Olin tyytyväinen päätökseeni haastaa itseni jättäytymällä digitaalisen pelaamisen ohjelmista. (Tosin kuulin, että pelaamisen parissa oli todella uudenlaisia ja pitkän linjan kokemuksellisia ideoita ja keskustelua. Näistä onneksi pääsi kuulemaan viimeisenä päivänä tarkemmin!)

Sitten päästiinkin siihen ryhmätyöskentelyyn. Saapuessa fasilitaattorien pitämään ryhmän ohjeistukseen ja jakautumiseen ei ollut kyllä yhtään idearikas olo. Uuden kehittäminen ei itsellä synny käskemällä, etenkin kun olin hylännyt sen oman ”kotikenttäni”.

Lopulta poistuin illanviettoon innostuneena täysin päättömästä ideasta lähteneen projektin kanssa, joka oli kehittynyt parissa tunnissa heitosta varteenotettavaksi työkaluksi. Ongelmasta ratkaisun kautta päädyimme pohtimaan tilastoivaa sovellusta somen käyttöön ja sen tuomiin tunnetiloihin. Ryhmästä muodostui tasavertainen, vaikkei kaikki alkuperäisen idean äärestä olleetkaan – siitä pisteet, ettei ”omaan tarvinnut jäädä jumiin”! Ryhmäläisten erilaiset työtaustat toivat näkökulmia, ja ryhmätyön tuotteen lisäksi yhtä tärkeäksi osaksi nostaisin keskustelut. Kävimme paljon keskustellen läpi mm. turvallisuutta, yksityisyyttä, tarvetta itsenäisyyteen sekä näkyvyyteen ja nuoren arjen kipukohtiin, joista jäi oppia, vaikka itse tuote olisikin jäänyt keksimättä. Ryhmän kanssa työskentelyyn olisi saanut kulumaan aikaa vaikka kuinka paljon, ja hyvät keskustelut oli välillä välttämätön katkaista keskiviikon ja torstain pitchauksiin valmistautuakseen.

Sen haluan vielä ohjelmasta mainita, että pitkään vei omassa työssä uskaltaa kokeilla niitä värkkäilyjä. Niitä, joiden jokaisen nimi on ”bits” tai ”make” tai samalta kuulostava sana. Sen verran pitkään, että pääsin testailemaan nämä vasta SomeCampin puolella ja olihan se hauskaa! Hauskaa sen jälkeen, kun defenssireaktiot legopakettimaisista ohjeista oli voitettu ja huomasi, ettei se ole todella mitenkään mahdotonta onnistua.

Nuorisokeskus Marttiseen kokoontui yli 60 nuorisoalan ammattilaista ympäri Suomen.

Ylipäänsä näistä kolmesta päivästä jäi hyvä ja idearikas mieli. Muut osallistujat olivat rohkaisevia ja helposti lähestyttäviä. Jousiammuntaa kokeillessakin ilmapiiri oli kannustava eikä taitojen puutetta tarvinnut häpeillä – yhdessä hurrattiin jokaiselle! Sama rohkaisevuus ja välittömyys läsnäolossa kantoi koko tapahtuman ajan; saapumisesta tapahtumaan ja tapahtuman jälkeisiin viimeisiin viesteihin Slackin keskusteluissa.

Ammatillisesti tärkeimpiä hetkiä valmiiksi kirjatun ohjelman lisäksi olivat keskustelut, jotka syntyivät lausein ”hei kuulinko mä, että sä oot (tähän työpaikka/työmuoto/tapahtuma) jutussa mukana?” ja jatkuivat yhteistyöllisesti, käytäntöjä jakaen sekä tulevaisuudessa yhteydenpidon mahdollistaen.

Ja hei, SomeCampin voittajaryhmää Pelikavereita odotellessa! Ei muuta kun vau, ja toivottavasti tästä kuullaan pian lisää!

Jenni Lappalainen