Kuvakaappaus Po1nt-botin chatista

Arkisto

Bottien pauloissa – nuorten tieto- ja neuvontatyön chatbottia kasaamassa

04. maaliskuun 2020

Po1nt nuorten portaali aloitti vuoden 2018 alussa kaksivuotisen hankkeen, jonka tavoitteena oli hankesuunnitelmasta lainattuna ”kehittää monimediaisia online-palveluita, joita ovat chatbot ja chat-toimintojen kokonaisuus. Kokonaisuudessa hyödynnetään viestintämahdollisuuksia kuvan, videon, äänen ja tekstin kautta. Yhtenä online-palveluna hankkeessa käynnistyy nivelvaiheita tukeva verkkovälitteinen läksytukipalvelu.”

Kun ”tavalliselle nuorisotyöntekijälle” lyödään tällainen hankesuunnitelma kouraan ja annetaan aikaa kaksi vuotta, mitä tapahtuu? Ainakin näin jälkeen päin katsoen kulunut kaksi vuotta oli melkoinen opintomatka! Opintomatka niin itselle yksilönä, kuin koko verkostolle ja ehkä vielä laajemmassakin mittakaavassa saatiin uutta tietoa vähän jopa oman maamme rajojen ulkopuolelle.

Hankepäälliköksi valittiin silloinen Po1nt-koordinaattori Miina Morko ja minä sain paikan hankesuunnittelijana. Helmikuussa 2018 yhteinen matkamme suurine tavoitteen sai alkunsa. Hankkeen alkutaipaleella kohtasimme mielenkiintoa, epäilyksiä ja jopa naurua osaksemme. Hankkeeseen oli alun pitäen kirjoitettu paikka myös IT-alan osaajalle, mutta se rajattiin hakemusvaiheessa pois ja näin sosiaalialan ammattilaiset saivat hakea oppia semmoisista asioista, joista ei ehkä yhteisöpedagogin tai sosionomin koulutuksessa ollut puhuttu. Joskus tituleerasimmekin itseämme ”niiksi astetta nörtimmiksi nuorisotyöntekijöiksi”. Meillä on kiinnostusta digitalisaatiota ja digitaalista nuorisotyötä kohtaan ja uskallusta kokeilla uutta. Uutta tietoa ja taitoa karttui väistämättä hankkeen aikana.

Mikä on chatbot ja millainen chatbot me tarvitaan?

Ensimmäinen kevät kerättiin tietoa siitä, mikä ylipäätään on chatbot ja keinoäly, ja käytiin keskustelua siitä, millainen botti Po1ntiin tarkemmin ottaen halutaan. Verkosto, hankkeen ohjausryhmä ja Po1ntin nuorisoraati auttoivat sisällön määrittelyssä. Hankkeeseen varattu raha tietenkin asetti myös omat rajoitteensa. Kilpailuttaminen ei ollut aivan läpihuutojuttu, kun aivan ensin meidän olisi pitänyt tietää mitä tarvitsemme… Ei ollenkaan hassumpaa olisi siis vastaavissa projekteissa tehdä aivan ensi alkuun kartoittava hanke, jossa selvitetään mitä halutaan, onko se mahdollista ja mitä se maksaa.

Ensin etsittiin pelkkää chattia, johon myöhemmin olisi etsitty sopiva bot-ohjelma, mutta lopulta löysimme etsimämme, kun kilpailutimme chat+chatbot yhdistelmän. Hintahaitari tarjouksissa oli kymmeniä tuhansia. Eipä muuta kuin ostohousut jalkaan ja valitsemaan! Vertailtiin, arvioitiin ja pohdittiin ja päädyttiin kombinaatioon, jonka seurauksena Po1ntiin avattiin Smileen live chat lokakuussa 2018 ja myöhemmin sen sisään istutettaisiin rajapinnoiltaan sopiva Google DialogFlown -chatbot.

Yhteistyötä yli kunta- ja ammattirajojen

Chatbotin sisältö koottiin moniammatillisessa yhteistyössä yhteiskehittämispäivissä. Yhteiskehittämispäivät olivat kokonaisen työpäivän mittaisia tapahtumia, joihin koottiin alueen nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia yhteen muun muassa terveydenhoitoalalta, työllisyyspalveluista ja nuorisopalveluista. Yhteistyötä tehtiin alueen muiden nuorisoalan hankkeiden, Ohjaamoiden, Nuorten Palvelu ry:n, Setlementti Puijolan ja Nuorisoasuntoliitto NAL ry:n kanssa.

Yhteiskehittämispäivissä perehdyttiin Po1ntiin, verkko-ohjaamiseen ja botteihin. Osallistujat heräteltiin aiheeseen Learning Cafe -menetelmällä, kun pohdittiin verkko-ohjauksen hyötyjä ja haittoja ja nuorten tiedontarpeita ja niihin liittyvää jo olemassa olevaa palveluverkostoa. Sen jälkeen työpareina tai pienryhminä jäsenneltiin tietoa niin, että se saatiin syötettyä bot-ohjelma DialogFlow:n sisään sähköisiksi palvelupoluiksi. Yhteiskehittämispäivissä tieto koottiin Google Docs asiakirjaan, josta minä hankesuunnittelijan ominaisuudessa siirsin tiedon bot-ohjelmaan.

Po1ntin botin tietovaranto kasvoi moniammatillisten yhteiskehittämispäivien myötä.

Tieto oli ammattilaisilla itsellään, mutta nyt se tuli jakaa lukuihin ja alaotsikoihin ja miettiä kuinka teksti on mahdollisimman helppolukuista: tekstit eivät voi olla hirmuisen pitkiä ja linkkien käyttöä kannattaa välttää, jotta botin linkkilistojen päivittäminen ei syö jatkossa aikaa koordinaattorilta. Pikkuhiljaa tieto alkoi karttua ohjelmaan ja sitä päästiin testaamaan demosivulla.

Nuoret testaamassa bottia ja ohjaamassa kehitystyötä

Botin, kuten koko kehitettävän palvelukokonaisuuden, osalta on tärkeää kuulla tulevia käyttäjiä, eli tässä tapauksessa nuoria. Hankeaikana koottiin Po1ntin nuorisoraati, johon jokaisesta Po1nt-kunnasta oli mahdollisuus osallistua 3-5 nuoren voimin. Yhteensä saatiinkin kasaan noin 30 nuoren joukko, jotka testasivat palveluja läpi hankeajan. Nuorisoraadin kanssa kerettiin leireilläkin kaksi kertaa hankeaikana ja toiminta jatkuu nuorten toiveiden mukaan myös hankkeen jälkeen.

Po1ntin nuorisoraati kokoontuneena yhteiselle leirille vuonna 2018

Nuoret testasivat demosivulla bottia ja antoivat siitä palautetta. Nuorten mukaan esimerkiksi klikkailtava botti toimi hyvin, jos taas botille yritti itse kirjoittaa, se ei välttämättä ymmärtänyt ollenkaan. Tekoälyä ja luonnollisen kielen ymmärrystä nuoret kaipaisivat bottiin lisää, kuten myös sitä, että sen kanssa voisi jutella vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hymiöistä nuoret olivat sitä mieltä, ettei koneen tule käyttää hymiöitä – se olisi vähän outoa.

Nuorisoraadilta kerättiin ajatuksia vuosittain noin neljä kertaa leirien lisäksi. Kaikki palaute pyrittiin ottamaan huomioon kehitystyössä, mutta esimerkiksi tekoälyä bottimme ei vielä hyödynnä. Po1ntin botin osalta linjattiin, että se toimii vain sinne syötetyn, tarkistetun ja luotettavaksi todetun tiedon perusteella, eikä esimerkiksi hae tietoa verkosta. Näin voidaan ainakin olla varmoja, että botti toimii meidän etiikkamme mukaisesti.

Finaalissa! Muttei koskaan valmis…

Hanke saatiin onnistuneesti päätökseen ja tavoitteet täytettyä suunnitellusti joulukuussa 2019. Botti julkaistiin marraskuussa 2019 ja sitä kerettiin esittelemään kansainvälisestikin Mallorcalla 3 Networks Training –seminaarissa eurooppalaisille nuorten tieto- ja neuvontatyön ammattilaisille. Kaksi vuotta kului nopeammin kuin osasimme odottaa ja nyt hankkeessa luodut uudet palvelut ovat edelleen käytössä Po1ntissa.

Vaikka botti on julkaistu ja se osaa jo paljon, ei sen kehittäminen laajan teemaston vuoksi pääty vielä. Olisi yksinkertaisempaa luoda botti vastaamaan ehkä yhteen aihealueeseen liittyviin kysymyksiin, mutta nuorten tieto- ja neuvontatyö kattaa tällä hetkellä kaksitoista teema-aluetta (Nuortenelämä.fi), jotka nekin ovat kaikki varsin laajoja. Kaikkea tietoa ei kannata edes tavoitella kirjattavaksi bottiin.

Nuorten tieto- ja neuvontatyön laaja teemasto asetti haasteensa botin kehittämiselle
Nuorten tieto- ja neuvontatyön laaja teemasto asetti haasteensa botin kehittämiselle (kuva: Nuortenelämä.fi)

Tekoälyn osalta botti on vielä varsin avuton. Jo se, että Google DialogFlow ei vielä tue suomen kieltä, aiheuttaa lisätyötä, jonka voisi tekoälyn keinoin ratkaista. Tässä vaiheessa esimerkiksi syötämme itse jokaiselle hakusanalle synonyymit ja tavutusmuodot, jotta mahdollisimman moni tietoa etsivä löytäisi oikean tietopolun botista omilla sanoillaan.

Botin jatkokehittämiseksi startataan 2020 keväällä DigitaaliSex-hanke, jossa kehitetään eritoten botin seksuaalisuuteen liittyvää teemastoa. Seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat Po1ntin live chatissa yksi kysytyimpiä ja sen vuoksi botin tietovarantoa päätettiin lähteä kehittämään nyt sen osalta laajemmaksi.

Voit lukea botista ja hankkeestamme lisää Po1ntin sivuilla: www.po1nt.fi/chat. Samoilla sivuilla pääset myös testaamaan samalla bottia! Jos jokin asia jäi mietityttämään chatbotteihin liittyen, niin ole ihmeessä yhteydessä: milla.porkka@kuopio.fi

Katso kaikki blogikirjoitukset

Arkisto